Lana Del Rey julkaisi uuden levyn, Norman Fucking Rockwell! Tsekkaa nopeasti hitiksi noussut video
Yhdysvaltalainen Lana Del Rey julkaisin perjantaina kuudennen studioalbuminsa Norman Fucking Rockwell!
Odotettu 14 kappaleen levy on kirjoitettu ja tuotettu pääasiassa yhdessä hittituottaja Jack Antonoffin kanssa. Visuaalisuudestaan tunnettu Del Rey julkaisi myös levyn fokussinglelle ”Doin’ Time” Rich Leen ohjaaman surrealistisen musiikkivideon, joka sai vain puolessa vuorokaudessa yli 2 miljoonaa katselua YouTubessa. Katso tyylikäs video alta!
Uuden levyn kappaleiden joukosta löytyvät Lana Del Reyn uran lyyrisesti henkilökohtaisimmat sekä tulenarimmat tuotokset. Ensimmäistä kertaa Del Rey ei myöskään ole kuvattuna albuminsa kansikuvassa yksin – tällä kertaa hänen kätensä on kiedottu Jack Nicholsonin lapsenlapsen Duke Nicholsonin ympärille. Kaksikko on veneessä merellä, ja artistin toinen käsi kutsuu katsojaa kyytiin.
Artisti avaa kuvan sanomaa Billboardin haastattelussa: ”Meri on viimeinen vapaa paikka maailmassa.” Toisin sanoen se on paikka, jossa voi vain olla oma itsensä.
Melankoliapoppia esittävä Lana Del Rey, oikealta nimeltään Elizabeth Grant, teki läpimurron vuonna 2012 julkaistuaan kakkosalbuminsa Born To Die. Sen kappaleet ”Video Games”, ”Born To Die” ja ”Summertime Sadness” olivat hittejä myös Suomessa. 34-vuotiaan Lana Del Reyn edellinen albumi Lust For Life julkaistiin heinäkuussa 2017 ja laulaja-lauluntekijä nähtiin samana kesänä Flow Festivalin pääesiintyjänä. Artistin neljä viimeisintä levyä ovat ylittäneet Suomessa vähintään kultarajan.
Norman Fucking Rockwell! -levyn kappalelista:
1. Norman fucking Rockwell 2. Mariners apartment complex 3. Venice bitch 4. Fuck it I love you 5. Doin’ time 6. Love song 7. Cinnamon Girl 8. How to disappear 9. California 10. The Next Best American Record 11. The greatest 12. Bartender 13. Happiness is a butterfly 14. hope is a dangerous thing for a woman like me to have – but I have itLUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys