MTV: Mr. Lordi avautui raivoisasti yhtyeen arvostuksesta Suomessa – ”Meistä tuli vitsi!”
Suomalaista viisuhistoriaa tehneen Lordi yhtyeen nokkamies Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu avautui harvinaisen rehellisesti MTV:n haastattelussa euroviisuvoittoa seuranneista vuosista.
Mr. Lordin mukaan suomalaiset hylkäsivät yhtyeen pian voiton jälkeen. Ennen sitä hän oli tehnyt työtä yhtyeen parissa jo 14 vuotta, joista 10 vuotta hän oli yrittänyt saada yhtyeelle levytyssopimusta.
– Suomalaiset hylkäsivät meidät ja meistä tuli vitsi. Ensin meitä juhlittiin ja sen jälkeen meidän päälle syljettiin, Mr. Lordi toteaa MTV:n haastattelussa.
– Viisuista meni yllättävän vähän aikaa kun tuntui siltä, että koko Suomi käänsi takkinsa, ymmärtämättä se on minun elämäntyö.
Viisuvoiton jälkeen, yhtye kiersi menestyksekkäästi maailmalla Deadache-albuminsa kiertueella, jonka viimeiset keikat olivat Suomessa. Kiertueella työskenteli useita eri kansallisuuksia.
– Espanjalainen rumputeknikko odotti vaan, että päästään Suomeen. Naurettiin, että ”voi reppana, nauti nyt näistä, kun me päästään Suomeen, niin ketään ei kiinnosta”, Mr. Lordi kertoo.
Kiertue päättyikin todelliseen antikliimaksiin kun Suomen pienille keikkapaikoille saapui vain kymmeniä ihmisiä.
– Viisuista ei ollut kulunut kuin kaksi vuotta. Se tuntui helvetin pahalta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lordi nousi julkisuuteen vuonna 2002 Would You Love a Monsterman? -hittisinglellään. Samana vuonna julkaistusta esikoisalbumistaan lähtien yhtye on esiintynyt aktiivisesti ympäri maailmaa. Lordi teki historiaa vuonna 2006 voittamalla Eurovision laulukilpailun ensimmäisenä hard rock -yhtyeenä, ensimmäisenä Suomen edustajana ja siihen mennessä kaikkien aikojen korkeimmalla pistemäärällä.
Lähde: MTV
Lue myös:
Rammstein-yhtyeen solisti Till Lindeman, 58, on pidätetty Venäjällä
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta