Neljä Ruusua tekee paluun – uusi albumi ja kiertue
Yksi Suomen menestyneimmistä ja pitkäikäisimmistä pop-yhtyeistä Neljä Ruusua palaa pitkältä tauolta. Uutta albumia on työstetty Inkfish studiolla tuottaja Raken huomassa koko talven sekä kuluneen kevään ajan. Levy on loppusilausta vaille valmis ja se tullaan julkaisemaan syksyllä 2012.
”Tauolle jäätyämme vastasin lukuisiin paluu-uteluihin kertomalla sen toteutumisen edellyttävän uuden ja inspiroivan musiikin syntymistä. Huomasimme Koden kanssa suoltavamme materiaalia ja puolentoista vuoden työ treeneineen sekä studiosessioineen on nyt liki valmis. Tämä kuulostaa Neljältä Ruusulta, mutta uudelta sellaiselta! Halusimme raikastaa yhtyeemme olemuksen musiikin lisäksi myös taustavoimien osalta”. Bändin uusi levy-yhtiö on kotimainen Ratas Music. ”Ratas tarjoaa meille uuden toimintamallin ennestään tuttujen luottotekijöiden kanssa. Pystymme entistä enemmän itse vaikuttamaan asioihimme ja tekemään näköistämme jälkeä”, kertoo bändin liideri Ilkka Alanko.
Levyn ensimmäinen single julkaistaan 18.4.2012.
Neljä Ruusua livenä
Pitkää hiljaiseloa viettänyt yhtye aktivoitui viime kesänä ja esiintyi 40-vuotisjuhlia viettäneen Ilosaarirockin päätösesiintyjänä. ”Yhdessä soittaminen muutaman vuoden tauon jälkeen tuntui mukavalta ja innostavalta; rumpali Kämyn sanoin ’vähän niin kuin olisi palannut kotiin'”, kommentoi Ilkka.
Festivaalilauteille bändi nousee kesällä parin viikon ajaksi täynnä infernaalista virtaa. Laajempi kiertue on vuorossa syksyllä levyn julkaisun yhteydessä.
Alanko odottaa malttamattomana tulevia keikkoja:
10 studioalbumia julkaisseen Neljä Ruusua -yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Hunningolla”, ”Juppihippipunkkari”, ”Poplaulajan vapaapäivä”, ”Sun täytyy mennä”, ”Popmuseo”, ”Missä vaan” ja ”Elän vain kerran”.
Keikat:
28.06 Himos, Iskelmäfestivaali
29.06 Kuopio, Viinijuhlat
30.06 Kokkola, Mustakari in Memories
05.07 Kouvola, Tykkimäki
06.07 Naantali, Kaivohuone
07.07 Lohja, Rantajamit
09.07 Aitoo, Kirkastusjuhlat
11.07 Oulu, Rotuaari Piknik
12.07 Seinäjoki, Virittämö
13.07 Tampere, Tammerfest
14.07 Saarijärvi, Kirmot
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta