Pyhimyksen areenakeikka siirtyy – paljasti myös jäävänsä tauolle – ”Vuosi nyt ainakin”
Rap-artisti Pyhimyksen eli Mikko Kuoppalan, 39, Hartwall areenan konsertti Pyhimys isona on peruttu ja siirtyy tasan vuodella eteenpäin. Artisti kertoi asiasta Instagram-tilillään.
– En ole koskaan soolohommalla kiertänyt silleen päämäärättömästi, vaan se on aina ollut periodiluonteista eli vähän niinkuin albumirundeja tai muita teemakiertueita, Pyhimys kirjoittaa Instagram-tilillään.
– Tämä aika on tehnyt esiintymisestä hyvinkin päämäärätöntä ja sitä kautta aika päätöntä, joten jäädään odottelemaan parempia aikoja.
Pyhimys nähdään Vain elämää -ohjelman uudella kaudella ja hän kuvailee ohjelman olleen melkoinen biisisuma. Myös siitä syystä Pyhimys ei edes jaksa miettiä uutta materiaalia.
– Mutta sitten joskus kun tai jos sellaista taas on, niin sitten pitää miettiä miten se toimisi livenä ja vasta sitten alkaa miettimään uusia esiintymisiä. Näin ollen, Hartsu on myöskin vika keikka pidempään aikaan, vuosi nyt ainakin, mutta muuten sitten vähän aaltojen ehdoilla, että mikä fiilis on sekä mulla, että teillä.
– Tämä on myös ehkä mun tapa reagoida, kun en voi silleen valittaa, että keikka siirtyy, kun oli tiedossa, että näin voi käydä. Ikäänkuin motivoin itseäni kehittämällä tuota vielä vuoden, kun tiedän, että sen jälkeen pääsen vetäytymään kammioon.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa