
Red Hot Chili Peppers stadionkeikalle Suomeen
Red Hot Chili Peppers tekee vuoden 2012 ainoan Suomen-keikkansa Ratinan Stadionilla Tampereella 1. elokuuta. Esiintyminen on erityistä juhlaa siksikin, että se on Red Hot Chili Peppersin ensimmäinen stadionkokoinen konsertti Suomessa. Liput tulevat myyntiin maanantaina 21. marraskuuta klo 9.00.
Red Hot Chili Peppers tunnetaan jäljittelemättömästä live-energiastaan, joka hehkuu pidättelemättömästi takariviin saakka. Mukaansatempaavia superhittejä ovat ”Give It Away”, ”Under The Bridge”, ”Californication”, ”Scar Tissue”, ”Otherside”, ”Warped”, ”Aeroplane”, ”By The Way” ja ”Dani California”.
Elokuisella keikalla laulaja Anthony Kiedis, basisti Flea ja rumpali Chad Smith esittelevät uuden muusikkojäsenen Josh Klinghofferin, joka oli bändin sanojen mukaan luonnollisin valinta kitaristipestiin John Fruscianten seuraajaksi.
Red Hot Chili Peppers on yksi rock-historian menestyneimmistä yhtyeistä, jonka levyjä on myyty yli 70 miljoonaa kappaletta. Moninkertaisesti Grammy-palkitun yhtyeen uutukainen ”I’m With You” on myynyt Suomessakin kultaa. Single ”The Adventures Of Rain Dance Maggie” on soinut radioissa tiiviisti läpi syksyn.
Red Hot Chili Peppers jatkaa Tampereen megakonserttisarjaa: aikaisempina kesinä Ratinan Stadionilla ovat esiintyneet AC/DC, Bruce Springsteen ja Iron Maiden.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut