Sturm und Drang teki vahvan paluun – uusi albumi syyskuussa
Vaasalainen Sturm und Drang tekee vahvan paluun 21. syyskuuta julkaistavalla Graduation Day –albumilla. Levyn ensimmäisen singlen Molly the Murdererin menestys enteilee hyvää: biisi oli kesän suurimpia hittejä ja parhaimmillaan Suomen toiseksi soitetuin radiokappale.
Sturmiksen kolmannen pitkäsoiton kappaleet ovat aiempaa melodisempia, suurempia ja laulaja André Linmanin ääni on kehittynyt. Silti biiseissä kuuluvat alusta asti yhtyettä inspiroineet kasarivaikutteet. Levyn on tuottanut aiempien albumien tapaan Jimmy Westerlund. Soundimaailma on tunnistettavaa Sturmista tuoreella otteella.
Sturm und Drangin jäsenet olivat vain 15-vuotiaita, kun heidän ensimmäinen hittisinkkunsa Rising Son julkaistiin. Yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä Learning to Rock (2007) ja Rock ’n Roll Children (2008) ovat myyneet platinaa ja kultaa. Bändi on uransa aikana keikkaillut Suomen lisäksi sekä Euroopassa että Japanissa.
Sturm und Drangin uusi, entistä ehompi kokoonpano on mahdollista nähdä livenä ensi keskiviikkona 12. syyskuuta, kun bändi esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla Elämä Lapselle -konsertissa. Suoraa lähetystä voi seurata MTV3-kanavalta kello 20 alkaen.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Miksi herttuatar Meghan peittelee jalkojaan? Erikoinen syy
- Käärijän lomakuvissa huolestuttava yksityiskohta – seuraajat varoittavat
- Kasinorakastajan blogi: Supersankarit sloteissa
- Näin rohkeasti Windows95man poseeraa Voguessa!
- Archie Cruz avautuu rikossyytteistään: ”Olen vain puolustanut itseäni”
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!