Suomen tunnetuin latinotähti Norlan El Misionario julkaisi futissinkun
Futishulluille ja Suomen junnujalkapalloillijoille omistettu single One Goal julkaistiin eilen. Uusi sinkku on esimakua syntyjään kuubalaisen, nykyään Turussa asuvan räppärin Norlan El Misionarion tulevalta Caribbean KoneXion -albumilta. Albumi on Norlanin kolmas, ja se juhlistaa samalla hänen 10-vuotista uraansa sooloartistina Suomessa. Levyllä vierailee kansainvälisiä tuottajia Ruotsista ja Amerikasta, ja kotimaasta mukana on mm. Sakari ”Sakke” Aalto, mies lukuisten Suomi-hiphop-hittien takaa.
One Goal -sinkun tuloilla tuetaan myös Suomen juniorijalkapalloilijoita
Norlan halusi tehdä kesäisen futisbiisin, jolla on tärkeä sanoma tulevaisuuden toivoille: Brasilian MM-kisojen alkaessa hän haluaa kannustaa kaikkia uskomaan unelmiinsa. Norlan kuvasi osan musiikkivideosta FC Inter Turun vuonna 2000 syntyneiden junnujen kutsuturnauksessa, jonka FC Interin pojat voittivat. Videon ohjauksesta vastasivat nuori lupaava ryhmä The GXA ja vietnamilainen Titam Truong.
Norlan tunnetaan valovoimaisena ja karismaattisena esiintyjänä, joka toi urbaanin latinomusiikin ja reggaetonin Suomeen. Norlanin musiikki on soinut lähes kaikkien Suomen zumba-opettajien levylautasilla, ja hän onkin kiistatta Suomen kirkkain ja tunnetuin latinotähti. Norlan El Misionarion Sauna Caliente -hitti soi Suomen radiossa jo vuonna 2008, ja viime kesänä radiossa soivat myös Carnaval ja Kuuma Kesä -singlet.
Norlania on hehkutettu Suomen kirkkaimmaksi latinotähdeksi ja reggaeton-musiikin lähettilääksi mm. Soundissa, Rumbassa, Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Turkulaisessa, Aamulehdessä, Tamperelaisessa, Kalevassa ja useissa muissa maamme suurimmista medioista. Myös MTV3 uutisoi syksyllä 2013 Norlanin Kuuma kesä -singlestä ja yhteistyöstä Popedan kanssa.
Norlan on keikkaillut ympäri Suomea ja jakanut lavan suurten kansainvälisten artistien kanssa, joista mainittakoon mm. Pitbull, Akon, Sean Kingston, Fat Joe, Nina Sky, Brick & Lace, Adam Tensta, Kool Keith sekä kuubalaiset suuruudet Gente De Zona ja Charanga Habanera.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin