Tässä on Suomen tuore euroviisuedustaja – päihitti muut kilpailijat ylivoimaisesti!
Legendaarinen suomalaisyhtye The Rasmus valittiin eilen sunnuntaina edustamaan Suomea Torinon Euroviisuissa. Bändin kisakappale Jezebel vei voiton ylivoimaisesti UMK-finaalissa.
The Rasmus oli sekä yleisön että kansainvälisten raatien ehdoton suosikki. Voittajabändi lunasti raadeilta ja yleisöltä yhteensä 310 pistettä. Toiseksi tullut Cyan Kicks -yhtye jäi kauas taakse 221:llä pisteellään.
The Rasmuksen keulakuva, muusikko Lauri Ylönen kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa bändin juhlineen voittoaan myöhään aamuyöhön asti. Hänen mukaansa bändillä oli kisassa suuret tavoitteet, ja he olivat päättäneet voittaa.
Menestys UMK:ssa on ollut suuri ilon aihe bändille.
– Kyseessä oli äänestys ja meidät selvästi haluttiin viisuihin, mikä on meille suuri kunnia, yhtye kommentoi Ilta-Sanomille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

The Rasmus lähetti terveiset faneilleen viralliella Instagram-tilillään. He julkaisivat videon, jossa kiittävät äänestäjiään.
Videolla kaikki bändin jäsenet vaikuttavat silminnähden onnellisilta.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tuore video on kerännyt tuhansia tykkäyksiä bändin faneilta. Muun muassa laulaja Krista Siegfrids onnittelee voittajayhtyettä lämpimästi.
– Onnea! Siegfrids kirjoittaa useiden emojien kera.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- IL: Amanda Harkimo paljastaa tapailevansa yrittäjämiestä: ”Se on erikoista ja ihanaa!”
- Katso kuvat! Heikki Paasosen hurja tyylimuutos: ”Kuin rankasti ryypännyt Elias Kaskinen”
- WAU! Upea Ilona Chevakova keltaisissa bikineissä – Katso kuva!
- Veturinkuljettaja: Nuorison käytös juna-asemilla on hengenvaarallista!
- WAU! Tämä näyttelijätär on saunaakin kuumempi – K18!