
Vaski Areenan perjantai muutetaan ikärajattomaksi
Heinäkuun lopussa järjestettävä Suomen itäisin populaarimusiikkiin keskittynyt Vaski Areena -festivaali muuttaa perjantaina 25.7. juhlittavan Rock Areenan sallituksi kaikenikäisille. Lippupisteessä ja Vaskiviikon toimistossa on nyt myynnissä rajoitettu määrä lippuja alle 18-vuotiaille kyseiselle illalle, jossa esiintyvät Apulanta, Mokoma ja Hyperit.
Tapahtumapaikkana oleva Lieksan Jäähalli jaetaan muutoksen myötä kahteen osaan, joista toinen on sallittu vain täysi-ikäisille anniskelualueen ja terassin takia. Rock Areena tullaan toteuttamaan samalla konseptilla kuin viime vuonna Elastisen tähdittämä Pop Areena.
– Muutoksen taustalla on kova kysyntä juuri alle 18-vuotiaiden halusta päästä paikalle, joten päätimme muuttaa järjestelyjä ja toteuttaa kyseisen illan heidän toiveensa mukaisesti, kertoo tuottaja Petri Seppänen.
Nelipäiväisen Vaski Areenan muina esiintyjinä nähdään mm. Suvi Teräsniska, Juha Tapio, Kolmas Nainen, Boston Promenade feat. Timo Rautiainen, Neljänsuora, Dingo ja Hevisaurus. Festivaali on panostanut tänä vuonna erityisesti saavutettavuuteen Joensuusta Lieksaan ja takaisin liikennöivällä festarijunalla. Kävijöille tarjotaan myös ensimmäistä kertaa livemusiikilla varustettu jatkoklubi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut