Joulunaluspäivinä tiet täyttyvät sukulaisten luokse matkaavista autokunnista. Välimatkat ovat usein pitkiä ja sääkin saattaa olla petollinen. Muista ottaa huomioon nämä seikat, ennen kuin suuntaat tien päälle.
Ensimmäinen mahdollisuus vaikuttaa ajoturvallisuuteen on matka-ajan valinta. Riskit ovat ruuhkissa suuremmat, eli automatka kannattaa mahdollisuuksien mukaan ajoittaa pahimpien ruuhkasumppujen ulkopuolelle.
– Matka-aikaan kannattaa aina budjetoida myös ylimääräistä. Niin varmistat, että myös tauoille jää aikaa, eikä väsymys synnytä vaaratilanteita, sanoo turvapalvelupäällikkö Jonne Luomala Autoliitosta.
Ennen auton starttaamista kannattaa tarkistaa, että varusteet ovat kunnossa. Sekä kuskille että kyytiläisille tulee olla mukana riittävän lämmintä vaatetta haverin varalle.
– Tärkeää on myös tarkistaa, että autossa on riittävästi pakkasenkestävää pesunestettä, jäähdytysnestettä ja tuoretta öljyä. Sen jälkeen tulee vielä huolehtia, että ajovalot ja ikkunat ovat puhtaat.
Auto pakataan niin, että matkustamoon ei jää ylimääräistä tavaraa, joka äkkijarrutuksen tai törmäyksen sattuessa voisi aiheuttaa vakavaa vahinkoa.
– Suksiboksia ei saa pakata täyteen eikä se sovellu painavien tavaroiden kuljettamiseen, sillä se vaikuttaa auton painopisteeseen vaarallisesti, Luomala varoittaa.
Yllättävään matkan katkeamiseen kannattaa varautua myös pakkaamalla mukaan taskulamppu.
Renkaat tärkein turvallisuustekijä
Huonot renkaat ovat iso riski liikenteessä. Renkaisiin täytyy kiinnittää huomiota aina, mutta erityisesti kylmällä säällä.
– Renkaat ovat tärkein ja suurin turvallisuustekijä talviteillä, Autoliiton turvapalvelupäällikkö Jonne Luomala sanoo.
Pakkanen laskee renkaan ilmanpainetta niin, että pito ja ohjautuvuus kärsivät. Rengaspaineet täytyy mitata ja säätää sopiviksi myös silloin, kun autoon pakataan normaalia enemmän ihmisiä ja tavaraa.
– Tähän suomalaiset eivät kiinnitä riittävästi huomiota. Jos rengaspaineet on asetettu kesällä, ovat renkaat pakkasella vaarallisen vajaapaineiset, sanoo Continentalin rengasasiantuntija Juhani Virasjoki.
Virasjoen mukaan renkaiden paineet pitäisi tarkistaa silmämääräisesti päivittäin.
– Mittarilla paineet tulisi tarkastaa kerran kuukaudessa ja ne tulee säätää riittävän korkeiksi aina, kun kuormaa on tavallista enemmän tai sää kylmenee, Virasjoki sanoo.