New Yorkissa yhtä paljon kissoja kuin Helsingissä asukkaita!
Nyt sekin on laskettu ja New Yorkissa kehräävien kotikissojen lukumäärä on tiedossa.
Yhdysvaltain terveysviraston suorittaman tuoreen tutkimuksen mukaan New Yorkissa asuu yli 576 000 kotikissaa. Luku on suurempi kuin Helsingin asukasluku vuonna 2008 ja tälläkin hetkellä pelkästään kotikissoista koostuva kissakaupunki ei jäisi paljoa Helsingistä jälkeen. New Yorkin kotikissojen asuinpaikoista selvisi tutkimuksessa, että suurin osa (14 %) asuu Staten Islandin kaupunginosassa ja pienin osa (9 %) Queensissa.
New Yorkin kodittomien kissojen lukumäärää on mahdoton laskea tarkasti, mutta luvun arvioidaan kasvavan jatkuvasti. Arvio perustuu löytöeläinkoteihin rekisteröityjen kissojen lukumäärään. Vuoden 2013 aikana rekisteröitiin noin 18 000 löydettyä tai muulla tavoin viranomaisille luovutettua kissaa. Tämän vuoden alussa löytöeläinkodeissa majaili noin 20 000 kissaa.
Helsingissä oli vuoden alussa 620 715 asukasta. Huomioiden New Yorkin lasketut, rekisteröidyt ja rekisteröimättömät kodittomat kissat, yhteislukumäärät voivat olla hyvinkin lähellä toisiaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys