7 ratkaisua seksiongelmiin – ilman Viagraa
Seksuaaliset ongelmat voivat vaikuttaa niin miehiin kuin naisiin monilla tavoilla. Onneksi seksiongelmiin on keksitty muun muassa Viagra ja muita sen kaltaisia lääkityksiä. Jos ei halua turvautua lääkkeisiin, on kuitenkin olemassa myös luonnollisia menetelmiä.
Seuraavilla vinkeillä voi löytää luonnonmukaisen ratkaisun seksiongelmiin ilman Viagraa.
1. Rauta
Kehon alhainen rautapitoisuus voi aiheuttaa aneemisuutta ja vaikuttaa seksuaaliseen kykyyn. Rautatabletin ottaminen voi saada aikaan ihmeitä.
2. Neidonhiuspuu
Neidonhiuspuu on paljassiemeninen puulaji. Sen lehtiä on käytetty perinteisesti kiinalaisessa lääketieteessä. Sen on todettu parantavan muistia, mutta se voi myös parantaa seksuaalista kykyä.
3. Viini
Lasillinen viiniä voi auttaa rentoutumaan ja sitä kautta parantaa seksuaalisuutta. Kannattaa kuitenkin todellakin pysyä vain yhdessä lasissa, eikä ottaa liikaa, koska silloin vaikutus on täysin päinvastainen.
4. Syö oikein
Tohtori Anita Clayton kertoo, että pitkäaikainen terveellinen ruokavalio on parasta hyvälle seksielämälle. Claytonin mukaan suklaalla, ostereilla ja vesimeloneilla ei ole tutkimuksissa havaittu parantavaa vaikutusta seksuaaliseen suorituskykyyn, vaikka niin on joissakin yhteyksissä väitetty.
5. Vapauta stressitekijöitä
Esimerkiksi työssä tai muilla elämänalueilla koettava stressi vaikuttaa haitallisesti seksuaaliseen suoritukseen. Silloin ihmisellä ei ole aikaa ajatella, saati toteuttaa seksiä. Tämän takia olisi hyvin tärkeää saada vapautettua stressitasoja. Kumppani voisi esimerkiksi auttaa ottamalla osan kotitöistä itselleen tehtäväksi.
6. Liikunta
Liikunnallisella aktivoitumisella voi olla hyviä seurannaisvaikutuksia seksielämään. Kannattaa kokeilla säännöllisiä aerobisia harjoituksia ja voimaharjoittelua. Silloin fyysinen kunto paranee, kestävyyskyky nousee ja mieliala kohenee.
7. Kokeilut
Seksuaalista kokemusta kannattaa maustaa kokeilemalla erilaisia asioita, kuten uusia asentoja tai paikkoja. Tohtori Anita Clayton suosittelee esimerkiksi eroottisten videoiden katselua, tai omien fantasioiden käyttöä kohottamaan kiinnostusta.
Lähde: Daily Star
Kuva: Unsplash
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”