Anna: Jukka Jalonen iski silmänsä Sari-vaimoon 32 vuotta sitten yllättävässä paikassa: ”Et hössöttänyt mistään”
Suomen menestyksekkäin jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen, 59, tapasi vaimonsa Sarin jo 32 vuotta sitten. He avautuivat suhteestaan Anna-lehdelle ja paljastivat miten oikein tapasivat.
Parin tiet kohtasivat kesällä 1990, kun Jukka matkusti kotikaupunkiinsa Riihimäelle viettämään juhannusta ystäväpariskunnan kanssa. Sari kuului samaan juhlaseurueeseen ja jäi Jukan mieleen. Muutama viikko ensikohtaamisen jälkeen Jukka näki Sarin astuvan baariin ja seurasi perässä. Siitä hetkestä alkoi yhteinen taival.
Sarille Jukan kohtaaminen oli rakkautta ensisilmäyksellä. Hän tunsi heti, että Jukassa oli jotakin erikoista.
– Hän oli niin varma ja luotettavan oloinen – ja tietysti komea, Sari muistelee Anna-lehdessä.
Jukka puolestaan piti Sarin rauhallisuudesta.
– Et hössöttänyt mistään. Se oli hyvä. Touhotus ja vouhotus eivät olisi sopineet minulle lainkaan.
Pari avioitui heinäkuussa 1992 ja saivat neljän vuoden sisällä kaksi poikaa. Sari on vuosien aikana tukenut miestään tämän uralla. Hän ei koe menettäneensä mitään vaikka perhe onkin elänyt jääkiekon ehdoilla ja asunut useissa eri maissa.
– Elämä on kuitenkin antanut meille samalla tosi paljon.
Lähde: Anna
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta