Eronnut Erika Helin avoimena raskaista tuntemuksistaan – ”Suruprosessin läpikäyminen on tuntunut loputtomalta rämpimiseltä”
Mallina ja somevaikuttajana tunnetuksi tullut Erika Helin kertoo tuoreessa Metropolille kirjoittamassaan blogikirjoituksessaan haastavasta elämäntilanteestaan.
Helin erosi hiljattain entisen poikaystävänsä kanssa. Hän paljasti ikävän uutisen omalla Instagram-tilillään.
– Tarkkasilmäisimmät ovat varmaan ymmärtäneet, että parisuhde on tullut päätökseen ja olen käynyt aikamoisen helvetin läpi viimeisen kaksi kuukautta, Helin kertoi Stories-videollaan kyynelehtien.
– Tuntuu, että pahin alkaa nyt olemaan ohi, mutta kuten näkyy niin ei ole kyllä yhtään helppoa päivää ollu vielä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Nyt Helin kertoo blogissaan pyrkivänsä kohtaamaan elämän yksi päivä kerrallaan. Hän sanoo olevansa huolissaan monista eri asioista, muun muassa Ukrainan kriisistä.
– Myös henkilökohtaisella tasolla viimeiset kuukaudet ovat olleet raskaita. Kerroinkin viime viikolla someni puolella, että jouduin hiljattain luopumaan tärkeästä ihmissuhteesta, Helin kirjoittaa.
– Suruprosessin läpikäyminen on jälleen kerran tuntunut loputtomalta rämpimiseltä, mutta tiedän että valoisampia päiviä on tulossa. Jo tapahtuneen itselleen myöntäminen on askel eteenpäin, ja tahdon uskoa elämällä olevan paljon tarjottavaa tulevaisuudessa. Toisinaan vaan on alamäkiä eikä sille voi mitään, hän alleviivaa.
Samassa yhteydessä Helin paljastaa kohdanneensa viime päivinä myös hyviä asioita, joista hän on nauttinut tavallista enemmän.
Lue Erika Helinin blogipostaus kokonaisuudessaan täällä.
Lue myös:
Erika Helin erosi Ramzi-rakkaastaan – julkaisi itkuisen videon: ”Tuntuu musertavalle”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne