Johanna Pakonen rehellisenä parisuhteestaan Samu-rakkaan kanssa: ”On ollut mutkia matkassa”
Vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen, 45, juhli vuodenvaihdetta yhdessä kihlattunsa Samun kanssa. Pakonen julkaisi Instagram-tilillään useita onnellisia yhteiskuvia, joissa poseeraa rakkaansa kainalossa ja avautui myös parin yhteisestä neljän vuoden taipaleesta.
– Tunteet räiskyy, molemmat on aivan tärähtäneitä ja sitten kuitenkin toisaalta niin rauhallisia ja seesteisiä, kun ollaan oikeassa paikassa, oikeassa seurassa. Siellä missä sielu lepää ja kenen kanssa, Pakonen kirjoittaa.
– Paljon on ollut mutkia matkassa ja eiköhän niitä ole edessäpäinkin, mutta kun suunta on yhteinen ja uuden vuoden askelmerkit on piirretty paperille, on helpompi kulkea vakaasti yhteistä tulevaisuutta rakentaen. Lämmöllä, rakkaudella, kiitollisuudella, kunnioituksella ja arvostuksella.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Pakonen kertoo pyrkivänsä päivittäin näyttämään tunteitaan esimerkiksi pieniä asioita tekemällä, mutta myöntää olevansa huono sanoittamaan kiitollisuuttaan. Hän toivoo, että oppisi siinä paremmaksi tänä vuonna.
– Kiitos, kun huolehdit meidän perheestä aivan väsymykseen saakka. Kiitos, kun olet ollut tukenani nämä pari merkillistä vuotta, kun kipuilen identiteettini ja toimeentuloni kanssa. Kiitos, että saan toteuttaa itseäni uuden urapolun kautta toistaiseksi opiskelujen parissa. Kiitos, kun jaksat silloin, kun itse en jaksa, Pakonen kiittää kauniisti puolisoaan.
– Menneet yhteiset vuodet on tuoneet paljon kaikenlaista kaunista ja myös jotain epämukavia asioita ja uskon, että kaikki on opettanut ja kasvattanut meitä. Hitsannut yhteen, ei repinyt erilleen.
Lue myös:
Rakastunut Johanna Pakonen onnistui salaamaan vuoden todellista ilouutista!
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ansku Bergströmiltä yllätysavautuminen: ”On ollut vaikeeta”
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”