Toni Nieminen esitteli kahta työtä paiskivan Janet-kihlattunsa: ”Elämme hyvin tasaista elämää” – katso kuva!
Entinen mäkihyppääjä Toni Nieminen edusti ensimmäistä kertaa yhdessä Janet-puolisonsa kanssa Helsingin Aleksanterinkadulle avatun Synsam-liikkeen kutsuvierasavajaisissa.
Janetin päätyö on Verohallinnossa, minkä lisäksi hän toimii suurella kuntosaliketjulla ryhmäliikunnan ohjaajana.
– Tähän saakka Toni on käynyt ainoastaan yksityistunneillani, mutta uskon, että hän tulee jossain vaiheessa ryhmäliikuntatunneilleni, Janet naurahti.
– Täytyy myöntää, että olen löytänyt salitreenaamisen uudemman kerran Janetin myötä. Minusta on ollut hienoa löytää rakkaan avittamana uusia liikuntamuotoja. Olen käynyt vasta kahdella yksityistunnilla, Toni myönsi.

Tonin ympärillä oleva julkisuus ei ole häirinnyt pariskunnan suhdetta.
– En koe, että suhdettamme tarkkailtaisiin. Kaikkihan on kiinni omista valinnoista, Janet toteaa.
Elokuussa kihlautunut pariskunta nauttii rauhallisesta perhe-elämästä.
– Elämme hyvin tasaista elämää, Janet toteaa.
– Uskon, että elämme hyvin samanlaista elämää kuin muutkin perheelliset ihmiset. Elämä on töissä käymistä ja yhteisen ajan viettämistä perheen kanssa. Nyt oli hienoa päästä ihmisten ilmoille, sillä tällaisia tilaisuuksia ei ole koronan takia pitkiin aikoihin, Toni sanoi.
Lue myös:
Aleksi Valavuori paljasti BB-talossa muuttuneen suhdestatuksensa!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”