Kolme keinoa saada vilkkaampi seksielämä
Kiireisen arjen keskellä seksihalut saattavat toisinaan olla kateissa. Näitä helppoja ohjeita noudattamalla kuka tahansa voi saada lisää toimintaa makuuhuoneeseen.
1. Riittävästi liikuntaa
Liikunta on hyväksi seksihaluille, sillä se muun muassa parantaa verenkiertoa. Teoriassa tämä voi tehdä seksistä miellyttävämpää, sillä kiihottuminen edellyttää verenkierron vilkastumista sukupuolielinten alueella. Liikunta myös vapauttaa endorfiineja, mikä nostaa mielialaa ja lisää energiaa. Toki hyvässä kunnossa oleminen saa meidät myös tuntemaan olomme seksikkäämmäksi.2. Terveellinen ruokavalio
Sydänsairauksien ja erektio-ongelmien välillä on selkeä yhteys. Tyydyttyneen rasvan tukkimat verisuonet eivät juurikaan päästä verta virtaamaan sukupuolielimiin. Ylipaino myös sotkee hormonitasapainon. Lisäksi erilaiset ravintoaineiden puutostilat, kuten raudan puute, johtavat väsymykseen, mikä laskee seksihaluja entisestään.3. Stressinhallinta
Ihmiset ovat yhä stressaantuneempia. Jatkuva kiire johtaa helposti kumppanin laiminlyömiseen ja huonoon seksielämään. Seksuaalisuuteen erikoistunut tohtori Irwin Goldstein neuvoo, että pieni loma voi piristää seksielämää kummasti. Lähde: Health.com Kuva: PexelsLUE MYÖS:
- Nyt puhuu Olivia Oraksen Johanna-äiti
- Kasinorakastajan blogi: Sorsia, jumalia, burgereita ja karhuja
- Jenni Poikelukselta paljastus vauvan nimestä: ”Se vaan tuli jostain”
- Alisa Vainio ja Janne Saarinen hempeilivät TTK-lähetyksessä
- Mette-Maritilla nolo tilanne hautajaisissa: Joutuu kohtaamaan haukkumansa kuninkaalliset
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”