Maailman hitain Tinder-keskustelu – Pari on viestitellyt kolme vuotta, eikä ole vieläkään tavannut
Jos et saa Tinderissä vastausta viestiisi pariin viikkoon, unohdat yleensä koko tapauksen. Näin ei kuitenkaan käynyt erään amerikkalaisparin kohdalla, sillä heidän Tinder-keskustelunsa on jatkunut verkkaiseen tahtiin jo kolme vuotta.
Josh Avsecista, 22, ja Michelle Arendasista, 21, tuli Tinder-pari syyskuussa 2014. Josh lähetti Michellelle tyypillisen avausviestin. Kaksi kuukautta myöhemmin Michelle vastasi selitellen myöhästyneen vastauksen syyksi, että hänen puhelimensa akku oli loppunut. Josh vastasi viestiin huumorilla:
– Vau, löysit laturisi aika nopeasti. Minulla kestää yleensä viisi kuukautta löytää omani.
Lähes vuorokausi myöhemmin Michelle vastasi sanoen:
– Niin, halusin vain varmistaa, että se on ladattu täyteen, se latautuu todella hitaasti.
Josh antoi Michellen odottaa kaksi kuukautta, ennen kuin vastasi vitsaillen:
– Hei, pahoittelen, olin suihkussa.
Michelle puolestaan vastasi kuukausi myöhemmin sanoen olleensa tunnilla. Vitsailu jatkui samaan tahtiin seuraavat kolme vuotta, ja viimeisimmän viestin lähetti Josh heinäkuun alussa. Kolmen vuoden aikana parin välillä on vaihtunut vain 11 Tinder-viestiä.
Josh julkaisi huvittavan keskustelun Twitterissä kommentoiden:
– Hahahaha, jonain päivänä tapaan tämän tytön ja siitä tulee eeppistä. Katsokaa Tinder-viestiemme päiväyksiä.
Myös Michelle huomasi huiman suosion saavuttaneen Twitter-viestin ja vastasi:
– Pahoittelen, vastaisin, mutta siihen menee muutama kuukausi!
Sittemmin pari vaihtoi puhelinnumeroita ja sosiaalinen media odottaa innoissaan, milloin he vihdoin tapaavat. Michelle on kommentoinut mahdollisia treffejä:
– Olen varma, että uudet fanimme olisivat onnellisia, jos tapaisimme. Toivottavasti hänellä ei kestä kuukausia kysyä!
(Kuvituskuva ei liity tapaukseen.)
Lähde: The Sun
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”