
Me Naiset: Esikoistaan odottava Johanna ja Renny Harlin avoimena parin 35 vuoden ikäerosta: ”Olen aivan eri tilanteessa kuin oma isäni”
Elokuvaohjaaja Renny Harlin, 62, ja hänen vaimonsa Johanna Harlin, 28, saavat kesällä perheenlisäystä, kun parin tytär syntyy. Kreikan Thessalonikissa parhaillaan asuva pari tutustui kesällä 2020 ja häitä vietettiin hulppein menoin Ranskan St Tropezissa. Nyt he avautuvat Me Naisten haastattelussa parisuhteestaan.
Rennyn ja Johannan 35 vuoden ikäero on puhuttanut paljon, mutta Johanna sanoo, ettei ikäero näy arjessa tai parisuhteessa.
– En kerta kaikkiaan osaa nimetä yhtään asiaa, mihin se vaikuttaisi, Johanna toteaa Me Naisille.
Renny puolestaan kokee, että ikävuosien huomioiminen on yhtä henkilökohtaista, kuin vaikkapa painon nostaminen esiin nimen rinnalle.
– Vielä tulee päivä, jolloin joku sanoo, että toi ei ole oikein, Renny sanoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ikäeron Renny nosti kuitenkin ensimmäiseksi esille, kun hän tapasi Johannan vanhemmat ensi kertaa, sillä halusi käsitellä asian heti kättelyssä pois päiväjärjestyksestä. Renny otettiin kuitenkin avosylin vastaan ja tervetulleeksi perheeseen.
– Johannan isälle sanoin miehenä ymmärtäväni, jos hän kokisi suhteemme sopimattomaksi ja haluaisi minun painuvan kuuseen.
Kun parin esikoistytär syntyy kesällä Renny on 63-vuotias ja vain hitusen vanhempi kuin hänen oma isänsä hänen syntyessään. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet vuodesta 1959.
– Tiedän kuitenkin olevani henkisesti ja fyysisesti aivan eri tilanteessa kuin oma isäni oli aikoinaan. Vaikka olisin minkä ikäinen tahansa, näen vanhemmuuden tässä ajassa täysin toisin.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?