Me Naiset: Kaija Koon ex-mies Markku Impiö avautuu parin erosta – ”Se oli sekavaa ja rajua aikaa”
Laulaja Kaija Koon ex-mies, säveltäjä ja sanoittaja Markku Impiö kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa parin suhteesta ja sen päättymisestä eroon vuonna 2007.
Pari oli yhdessä yli kaksikymmentä vuotta ja tuona aikana yhteistyönä syntyneet albumit myivät yli puoli miljoonaa kappaletta. Työn ja parisuhteen erottaminen ei kuitenkaan ollut helppoa ja paineet olivat yhteisiä.
Impiö kertoo tehneensä välillä töitä studiolla yötä päivää ja joskus itkua vääntäen.
– Kaija oli veturi, joka joutui vetämään karavaania. Kolme ensimmäistä albumia tein käytännössä yksin. En tunne yhtään pariskuntaa, jolla tällainen työkumppanuus olisi kovin helpolla sujunut, Impiö kertoo Me Naisille.
Impiö myöntää jälkikäteen, että parin olisi pitänyt antaa toisilleen enemmän tilaa ja rauhaa. Myös parin Olli-pojan moottoripyöräonnettomuus ja siitä toipuminen vaikuttivat suhteeseen, varsinkin kun Impiö paini samaan aikaan alkoholiongelmansa kanssa.
– Se oli äärettömän raskasta aikaa. Iltaisin joudutin itseäni huonompaan kuntoon juomalla. Jollain alitajuisella tavalla minulla oli tuhovimmainen halu lopettaa avioliittomme. Se oli sekavaa ja rajua aikaa.
Ex-parin välit ovat nykyään kohteliaan etäiset, eivätkä he juurikaan tapaa toisiaan.
– Olemme pyytäneet toisiltamme anteeksi asioita. Siihen molemmilla on varmasti ollut syytä.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Kaija Koo avautuu ensimmäistä kertaa ex-aviomiehensä alkoholismista – ”Juominen karkasi käsistä”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”