Me Naiset: Teemu Roivainen avautuu erostaan Saara Aallosta – ”Piti antaa toiselle tilaa ja aikaa”
Vuoden 2014 tangokuningas ja muusikko Teemu Roivainen, 35, muistetaan myös laulaja Saara Aallon ex-puolisona. Pari seurusteli yhdeksän vuoden ajan ja erosivat alkuvuodesta 2013.
Teemu kertoo Me Naisten haastattelussa ihastuneensa Saaraan jo musiikkilukiossa. He myös työskentelivät vuosien ajan yhdessä. Teemu soitti Saaran yhtyeessä koskettimia ja on tehnyt myös sävellyksiä Saaran levyille sekä toiminut tämän tuottajana.
– Kasvoimme suhteen aikana aikuisiksi ja samalla erilleen. Eroon ei liittynyt mitään sen kummempaa dramatiikkaa, Teemu kertoo Me Naisille.
Vaikka ero oli aikoinaan Teemulle paha paikka, he ovat Saaran kanssa nykyisin hyviä ystäviä, eikä erosta jäänyt mitään hampaankoloon.
– Ensin piti antaa toiselle tilaa ja aikaa, mutta sen jälkeen olen koettanut olla kaikesta niin avoin kuin se on suomalaiselle miehelle mahdollista.
Teemu on ollut yhdessä vaimonsa kanssa jo lähes kymmenen vuotta ja parilla on vuonna 2019 syntynyt tytär. Teemu sanoo, että rakkaus vaimoon iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
– Häntä ympäröi jokin ihmeellinen valo, kun näin hänet ensimmäistä kertaa, Teemu muistelee.
Teemun puoliso ei ole julkisuuden henkilö ja pari päätti jo suhteen alkuaikoina, että puoliso pysyy yksityishenkilönä. Saaran kanssa seurustellessa hän ei edes ajatellut, että yksityisyyttä pitäisi jotenkin vaalia.
– Nyt, kun minulla on oma perhe, ymmärrän kuinka valtavan arvokasta yksityisyys on.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Kaupunki-tv: Saara Aalto ei saanut kutsua Linnan juhliin – avautuu pettymyksestä: ”Se oli kova pala”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin