Mies jäi kiinni pettämisestä erikoisella tavalla – sykemittari ”kieli” tapahtuneesta tyttöystävälle
Sykemittari voi olla monelle välttämätön apu liikuntaa harrastettaessa, mutta harvemmin sen vuoksi luulisi jäävän kiinni pettämisestä.
Kello oli neljä aamuyöllä, kun Jane Slater huomasi omassa sykemittarissaan epätavallisen korkeita ”piikkejä”. Tämä ei suinkaan ollut naisen oman aktiviteetin tulosta, vaan lukemat välittyivät hänen miehensä samanlaisesta laitteesta. Pariskunta oli synkronoinut laitteet keskenään, motivoidakseen toisiaan liikkumaan.
Slaterin sykemittarin ruudussa luki ”OrangeTheory class”, joka tarkoittaa sydämen sykkeeseen perustuvaa intervalliharjoitusta. Ajankohdan vuoksi nainen kuitenkin päätteli aktiviteetin olevan jotain aivan muuta.
Alla naisen julkaisema twiitti, joka sai viidessä päivässä lähes puoli miljoonaa tykkäystä.
– Spoilerivaroitus: Kyseessä ei ollut intervalliharjoitus neljältä yöllä, kommentoi Slater Twitterissä oman tilapäivityksensä jatkoksi.
Miehen lahjaksi ostama sykemittari koitui siis suhteen kohtaloksi, kun hän ei riisunut sitä seksin harrastamisen ajaksi toisen naisen kanssa.
Lähteet: Unilad, Twitter
Kuvituskuva: Pixabay
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”