Mistä tiedät olevasi oikeasti rakastunut?
Yksi tunnetuimmista rakkauden ja parisuhteen tutkijoista on italialainen sosiologi Francesco Alberoni, 88, joka tietää varsin hyvin mitä rakkaus on.
Alberoni huomauttaa, että rakastumisen alussa on usein voimakas ihastumisvaihe, joka laantuu myöhemmin. Tunnistat rakkauden siitä, että tunteiden tasaantuessa koet silti edelleen halua viettää yhä enemmän aikaa valittusi kanssa, ajattelet häntä hänen poissaollessaan ja tunnet jopa masennusta joutuessasi eroon hänestä. Alberoni on havainnut tutkimuksissaan, miten voimakkaalta rakkaus tuntuu juuri silloin, kun kumppanit eivät ole yhdessä.
Kun rakastat, arvostat rakkautesi kohteen persoonallisuutta ja luonnetta. Haluat osoittaa hänelle sanoillasi, teoillasi ja valinnoillasi, kuinka tärkeä hän on sinulle. Koet yhteisen tulevaisuuden välttämättömänä, jotta selviytyisit eteenpäin.
Rakkaus on myös mahdollisuus korjata esimerkiksi varhaislapsuudessa syntynyttä luottamuksen puutetta. Rakkaussuhde on mahdollisuus kohdata oma tarvitsevuus ja uskallus toisen luottamiseen, sekä mahdollisuus antaa myös itsestään toiselle ihmiselle. Moni kokee, että ilman rakkautta on vaikea olla onnellinen.
Tutkimuksissa on havaittu, että ilman kerran saavutettua intohimoisen rakkauden kokemusta, koko elämä voi tuntua vähäpätöisemmältä. Älä siis pelkää rakastumista, sillä se on todellakin sen arvoista!
Lähde: Väestöliitto
Kuva: Unsplash
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman