MTV: Ensitreffit alttarilla -pari tiputti uutispommin – rakkaustarina päättyi surullisesti: ”Emme ole enää yhdessä”
Ensitreffit alttarilla -sarjassa kesällä avioituneet Henni ja Miikka ilmoittivat eilen tiistaina (15.11.) nähdyssä kauden päätösjaksossa aikovansa jatkaa elämäänsä yhdessä. Ohjelman kaksi muuta paria, Salla ja Lauri sekä Assi ja Otto päätyivät asiantuntijoiden edessä eroon.
Nyt Henni ja Miikka ovat kuitenkin paljastaneet julkisuudessa todellisen suru-uutisen: kaksikon rakkaustarina ei sittenkään päättynyt onnellisesti. Aviopari erosi toisistaan syys-lokakuun vaihteessa.
Asiasta uutisoi MTV Uutiset.
– Emme ole enää yhdessä, Miikka toteaa MTV:lle.
– Omalla kohdalla tunteet jäivät kaveripohjalle. Keskustelimme asiasta jonkun aikaa ja huomasimme, että ei tule toimimaan, hän lisää.
Hennin mukaan yksi parin haasteista liittyi siihen, että heillä oli keskenään erilainen parisuhdenäkemys.
– Miikalle riittää ehkä arkinen elämä ja minä haluan tehdä sen kumppanin kanssa enemmän asioita, Henni avaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Erosta ensimmäisenä alkoi puhumaan Miikka. Lopullinen päätös tehtiin kuitenkin yhdessä.
– Itse olisin ollut vielä valmis yrittämään vähän enemmän, koska ei se arki kerennyt ihan vielä kunnolla alkaa. Kyllä se on ollut yhteinen päätös loppujen lopuksi, Henni summaa.
Vaikka pari päätyi jatkamaan polkujaan erillään, on heillä molempien mielestä edelleen hyvät ja lämpimät välit.
Lähde: MTV Uutiset
Lue myös:
Varo juonipaljastuksia! Näin Ensitreffit alttarilla -parien tarinat päättyivät
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”