
Olli Hermanin Tytti-puolison ei pitänyt tulla raskaaksi ilman hoitoja – yksi asia muutti kaiken: ”Tämä on oma ihmeeni”
Rock-laulaja Olli Herman ja hänen Tytti-puolisonsa odottavat esikoistaan, mutta elivät pitkään siinä ajatuksessa, etteivät voisi saada lapsia, ainakaan ilman hoitoja. Tytti kirjoittaa asiasta rehellisesti omalla Instagram-tilillään.
Kaikki alkoi tavallisesta lääkärikäynnistä vuonna 2014. Tytti oli alkanut pohtia, voisiko kenties joskus saada lapsia ja päätti keskustella asiasta lääkärin kanssa samalla, kun uusi e-pillerireseptinsä.
Tutkimuksissa kävi ilmi, ettei varsinaista rakenteellista vikaa löytynyt, mutta ei myöskään edellytyksiä raskauden luonnolliselle alkamiselle.
– ”Suosittelen että käännyt lääkärin puoleen heti, jos alat haaveilla lapsesta. Tarvitset siihen hoitoja”. Tytti kertoo lääkärin todenneen.
– Saan lääkäriltä kuitenkin uuden pillerireseptin mukaani, jos haluaisin niitä silti käyttää. Heitän reseptin ensimmäiseenn käytävän roskikseen jonka näen. En syö mitään hormoneja todellakaan huvikseni, enkä nyt edes todistetusti tarvitse niitä.
Se, että Tytin ei tarvinnut syödä e-pillereitä tuntui naisesta aluksi ”kätevältä”, mutta vuosien kuluessa mieli muuttui ja vahingossa raskaaksi tulemisen pelko vaihtui peloksi lapsettomuudesta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kesäkuussa 2021 kaikki muuttui kertaheitolla, kun Tytti päätti tehdä raskaustestin. Kuukautiset olivat jälleen kerran jääneet tulematta, mikä oli Tytille normaali ilmiö, mutta olo oli ollut jo viikon verran todella outo.
– Ajattelin, että teen nyt sen hiton testin. Tikkuun helähtää kaksi viivaa sekunneissa. Tyrmistyn. En ymmärrä. Virhe? Kello on 07.00 aamulla ja menen ravistelemaan Ollia. ”Olli! Olli vauva tulee” saan sanottua jotenkin.
– Istumme olohuoneessa hiljaa. Onnellisina ja hämmästyneinä. Teen varmuuden vuoksi kolme testiä lisää.
Tytti kertoo pohtineensa, miten raskaus on mahdollinen ja mikä hänen elämässään on muuttunut, jotta hän saattoi tulla raskaaksi. Yhden syyn hän on löytänyt.
– Tänä vuonna olen ollut pitkästä aikaa onnellinen. Aidosti onnellinen, ilman mitään erityistä syytä. Vuosien yrittäjyydestä kasaantunut stressi on helpottanut. Hengitys on kulkenut, ahdistus on haihtunut. Mieli ja keho on yhtä, tähän minä uskon.
– Tämä on oma ihmeeni. Olen kiitollinen siitä joka päivä ja toivon hartaasti että kaikki menee hyvin raskauden loppuun asti.
Lue myös:
Rokkari Olli Herman hempeässä yhteiskuvassa Tytti-rakkaansa kanssa – ”Täydellinen pari”
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”