Orgasmin teeskentely: Viatonta miellyttämisenhalua vai jotain aivan muuta?
Yllättävän moni nainen on teeskennellyt saavansa orgasmin jossain elämänsä vaiheessa. Kummalliselta tuntuvalle ilmiölle on lukuisia selityksiä. Väsymys, alkoholi, stressi, kiire ja monet muut syyt saattavat saada naisen turvautumaan tähän keinoon, joka lopulta vaikuttaa varsin viattomalta tavalta vakuuttaa petikumppanille seksin olevan kaikin puolin tyydyttävää.
Columbian yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen tekemän kyselytutkimuksen mukaan asiaan kuitenkin liittyy taustatekijä, joka ei varmasti ole mieluisa tieto seksin kummallekaan osapuolelle. Tutkimuksessa nimitäin selvisi, että useimmin orgasmia teeskentelevät naiset epäilivät kumppaninsa olevan uskoton.
Tutkija Farnaz Kaighobadi kertoo, että teeskentelyn taustalla on halu miellyttää miestä ja vahvistaa parisuhdetta. Tämä ”hätävalhe” liittyy toki joskus vain siihen, että nainen tahtoo osoittaa rakkauttaan. Eräs asia kuitenkin pisti tutkijan silmään: hän huomasi, että näyttelijäntaitonsa petipuuhissa peliin pistävät naiset kertoivat silmiinpistävän usein syyksi käytökselleen sen, että halusivat ehkäistä miehensä käymistä vieraissa tai jopa lähtevän kokonaan toisen naisen matkaan.
Kyselyyn vastasi 453 18-46-vuotiasta naista, jotka olivat olleet parisuhteessa vähintään puoli vuotta. 54 prosenttia vastanneista kertoi teeskennelleensä orgasmia jossain vaiheessa suhdetta. Nämä naiset epäilivät miestään uskottomuudesta selvästi enemmän kuin se 46 prosenttia, joka ilmoitti, ettei teeskentele orgasmeja. Teeskentelijäryhmä myös osoittautui mustasukkaisemmaksi ja omistavammaksi parisuhteessaan.
Tutkimuksessa ei kysytty kuitenkaan sitä, kuinka tyydyttäväksi naiset kokivat seksielämänsä, joten tuloksista ei voi päätellä liittyikö orgasmin teeskentely epätyydyttävään sukupuolielämään.
Lähde: WD
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle

- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”