Seiska: Arttu Harkki ja Inka-puoliso erosivat – Inkalta tunteikas päivitys – ”Pitää oppia päästämään irti”
Juontaja Arttu Harkki, 56, ja kampaamoalan yrittäjä Inka Lehtiluoto, 39, ovat eronneet, uutisoi Seiska, jonka tietojen mukaan Inka olisi muuttanut pois yhteisestä asunnosta.
Pariskunnan suhde alkoi vuonna 2014 ja heillä on vuonna 2017 syntynyt yhteinen poika.
Syyskuun alussa Inka päivitti Instagramiin, että hänen henkilökohtaiseen elämäänsä on ollut tulossa muutoksia jo keväästä lähtien.
– Nyt ollaan jo loppusuoralla, Inka kirjoitti tuolloin.
Uusimmassa julkaisussaan Inka kertoo tuntemuksistaan.
– Välillä elämä vähän heittelee ja oon tietoisesti ottanut vähän etäisyyttä ja omaa tilaa, jotta saan hoidettua kunnialla nekin kuviot. Oon niin kiitollinen siitä miten kaikki on hoitunut. Ja jos voi vähän surullistenkin asioiden edessä sanoa onnellinen..niin sitä.
– Kasvu on arvaamatonta. Ihmiset ja paikat muuttuu usein siinä mukana. Pitää oppia päästämään myös irti ja voi rakastaa etäältä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Arttu oli aiemmin naimisissa Anu Harkin kanssa ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Pari erosi vuonna 2008.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Johanna Pakonen arvostelee Arttu Harkin käytöstä Selviytyjissä: ”Arttu määräsi käytännössä kaiken”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta