Sinkun Päiväkirja - rakastuin, mutta jätin hänet tekstarilla!

Kulunut kuukausi on ollut ehkä tylsin ja ikävin koko sinkkuaikanani. Sen lisäksi, että tämän kuun tiukka budjetti on estänyt shoppailut ja matkustelun, se on myös hillinnyt haluja bailata yökerhoissa. Joten uusiin tuttavuuksiin en ole törmännyt. Tai no, sen kerran, kun olin baarissa, sain hankittua yöseuraksi yhden tutun lakimiehen (todella komea, mutta aika ankea ja tylsä luonne). En oikein innostunut seksitouhuista ja onneksi sain ilman valehtelua vedota naisten kuukausittain toistuvaan vaivaan. Ilmeisesti selitys ei mennyt läpi, sillä mies lähes väkisin antoi suuseksiä huomatessaan, ettei alushousujani ollut vuorattu vaipoilla. Olen nimittäin tehnyt oman ekotekoni siirtymällä käyttämään kuukuppia (myönnetään, että se kuulostaa vähän ällöttävältä). No, mies ei loppujen lopuksi saanut mitään muuta kuin valtaisan erektion ja minä puolestani jouduin nukkumaan erektio selässäni koko yön. Välillä heräsin siihen, että miehen kädet vaelsivat alushousujeni sisään, mutta kiemurtelin aina itseni pois miehen käsien ulottuvilta. Aamulla mutisimme vaivaantuneesti perinteiset ”soitellaan”, mutta onneksi miehestä ei ole kuulunut mitään. En ole aikaisemmin kirjoittanut tästä edes päiväkirjaani, mutta nyt ryven sen verran pohjamudissa, että ajattelin hieman avautua… Minulla on nimittäin ollut ”suhde” hieman vanhemman bisnesmiehen kanssa jo reilun puolen vuoden ajan. Miehen piiritys kesti muutaman kuukauden ennen kuin annoin periksi treffipyynnölle. Muutamien treffien jälkeen tajusin, että olin hieman ihastunut tähän mieheen ja loppujen lopuksi taisin ihan rakastuakin. Mies poti kuitenkin kroonista sitoutumiskammoa ja sen takia suhde pysyi pitkään tapailun asteella. Siihen saakka meni hyvin, kun esitin viileää, mutta kun paljastin hieman tunteitani, mies alkoi vältellä minua vedoten kiireisiin yms. Olimme sopineet yhteisestä lomamatkasta, mutta peruin sen, koska aavistin, että matkasta voisi tulla katastrofi. Olin vasta lähiaikoina kertonut suhteesta ystävilleni, sillä kuvittelin, että suhde olisi vakavammalla pohjalla. Ystäväni tietysti kauhistelivat ikäeroamme, mutta omasta mielestäni kahdenkymmenen vuoden ikäero ei kuulostanut ollenkaan kauhealta. Varsinkin, kun mies piti itsestään huolta ja seurasi aikaansa. Joka tapauksessa päätin tämän suhteen (niinkin kypsällä tavalla kuin tekstiviestillä), kun tajusin, ettei mies ollut valmis sitoutumaan. Olisihan omien hälytyskellojen pitänyt soida jo aikaisemmin, koska miehellä ei ollut montakaan vakavaa suhdetta takanaan ja tulevaisuudensuunnitelmiin ei kuulunut omakotitalo lapsineen ja koirineen. Jotenkin tämän miehen charmi kuitenkin puri minuun ja hullaannuin ihan täysin. Rahasta ei ollut puutetta, joten minua hemmoteltiin monenmoisin tavoin. New Yorkin reissultakin mies toi minulle kalliin merkkilaukun (pahan päivän tullen voin myydä nämä kaikki lahjat, heh). Mies ei varmaankaan tiedä, miten paljon hänestä pidin. Kirjoitin kirjeen, jossa purin tuntojani, mutta en lähettänyt sitä koskaan. Edelleen itken pettymystä siitä, miten kaikki loppui heti, kun aloin näyttää omia tunteita. Tällä hetkellä tuntuu, etten voi enää ikinä luottaa kehenkään mieheen ja ainut vaihtoehto on elää vain tunteetonta sinkkunaisen elämää, päästämättä ketään lähelleen. Perhanan miehet! Ei niiden kanssa voi elää, muttei ilman niitä pärjääkään! Viisi päivää myöhemmin… En ole ikinä ollut niiiiin ihastunut kuin olen nyt! Vietimme kavereiden kanssa iltaa Amarillossa lauantaina. Olin kumonnut kurkkuuni jo seitsemän lasillista valkoviiniä ja yrittänyt esittää iloista, kunnes loppujen lopuksi nyyhkin kaverini olkapäätä vasten omaa surkeuttani ja kirosin paskamaisia miehiä. Jossakin vaiheessa nostin pääni ylös ja edessäni seisoi maailman parhaimman näköinen mies. Pyyhin kyyneleet ja väläytin leveän hymyn miehelle. Sain todella suloisen hymyn takaisin ja viimeksi tänä aamuna näin saman hymyn, kun lähdin aamulla töihin tämän jumalaisen miehen jäädessä nukkumaan sänkyyni. Elämä hymyilee taas kilpaa kevätauringon kanssa!