Huippusuositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman uusi versio, Ensitreffit alttarilla 2.0 pyörii parhaillaan MTV Katsomossa. Sarjassa kymmenen sinkkua astelee alttarille haaveinaan löytää loppuelämänsä rakkaus.

Tämän viikon maanantaina julkaistussa jaksossa nähdään Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Jarkko, ”Jape”, 25, joka osallistui Temppareiden seitsemännelle kaudelle silloisen tyttöystävänsä Mattun kanssa. Kyseisellä kaudella selvisi, että Jarkko oli pettänyt Mattua.

Nyt yrittäjänä toimiva Jarkko kuitenkin etsii itselleen vaimoa Ensitreffit alttarilla 2.0 -ohjelmasta.

Alttarilla Jarkon eteen saapuu valkoisessa häämekossaan ravintola-alalla työskentelevä, 25-vuotias Emma. Jarkko kehuu välittömästi Emman ulkonäköä ja vaikuttaa muutenkin olevan naisesta innoissaan.

– Minä olen ihan tyytyväinen. Sinä olet aikalailla juuri sellainen kuin kuvittelin. Valkoinen tuollainen häämekko, Jarkko toteaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: MTV

Emma ei kuitenkaan jaa tuoreen aviomiehensä tuntemuksia.

– Niin, minulla on valkoinen häämekko, niin se riittää sinulle, Emma vastaa ja naurahtaa hieman hämmentyneen oloisena.

– Ei helvetti, hän puuskahtaa.

Kun pari on vaihtanut sormuksiaan, tilittää Emma kameroille suoran mielipiteensä Jarkosta.

– Minä olen todella pettynyt. Ehkä jonkinlaisessa shokkitilassa, koska olin ajatellut, että tuonne tulee joku ihan tavallinen tallaaja, Emma avautuu kyynelehtien.

– Minua ahdistaa tällä hetkellä se, että minun kumppanini on tosi-tv-tähti. On se vähän absurdia, että yhtäkkiä alttarilla oli Tempparit-Jape, hän lisää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: MTV

Emma yrittää löytää tilanteesta toivoa miettimällä, että aika lopulta näyttää, kuinka heidän käy. Mutta tällä hetkellä hän ajattelee, ettei hänestä ja TIS-Japesta voi tulla paria.

– En ajatellut, että olisin näin pettynyt, Emma myöntää.

– Minulla on jo mielikuva siitä tyypistä, enkä tiedä pystynkö muuttamaan sitä. Miulla on suoraan sanottuna vitsin p*ska fiilis, hän summaa rehellisenä.

Kuva: MTV

Lue myös:

Ensitreffit alttarilla -pariskunta Niina ja Lari saivat lapsen: ”Ihmettelemme nyt tätä elämää eteenpäin kolmistaan”

MTV: Ensitreffit alttarilla -pari tiputti uutispommin – rakkaustarina päättyi surullisesti: ”Emme ole enää yhdessä”