Ei enää rasvaimua – rasvan voi jäädyttää!
Rasvaimu ei välttämättä enää ole monessakaan kohtaa tarpeen, sillä rasvaa voi poistaa nyt uudella tavalla, jäädyttämällä.
Kryolipolyysi sinänsä on monille tuttu, mutta CoolSculpting-kryolipolyysi on saanut nyt Yhdysvaltain terveysviranomaisten eli FDA:n hyväksynnän. Tätä pidetään yleisesti tärkeänä kliinisenä näyttönä.
Mistä jäädytyksessä sitten on kyse? Aiheesta kirjoittaa Terveyden Asialla -sivusto:
-Jäädytyshoidossa käytetään erikoisvalmisteista laitetta, jossa on eräänlainen imurin letku. Letkun hoitopää ”imaisee” hoidettavan alueen sisäänsä kevyesti laskien samalla hoitoalueen lämpötilan yhteentoista pakkasasteeseen, kansantajuistaa lääkäri Piotr Sikorski Helsingin Cityklinikalta.
Kliinisesti CoolSculpting toimii siten, että kylmäkäsitellyt rasvasolut jäätyvät, kuolevat muutamassa päivässä ja lopulta poistuvat käsittelyalueelta aineenvaihdunnan myötä. Lämpötilaa paikallisesti laskettaessa rasva jäätyy eli kristalloituu ennen muita kudoksia. Niinpä rasvasolut voidaan jäädyttää ilman, että ympäröivät kudokset vaurioituvat. Pakkasasteita käsittelyssä on yksitoista.
Lue lisää menetelmästä TÄÄLTÄ
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Yleinen tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta