Heikki Paasonen kävi läpi raskaan kuntokuurin – julkaisi kuvamateriaalia painonpudotuksestaan: ”Totuuden hetki”
Tunnettu suomalaisjuontaja Heikki Paasonen aloitti tammikuussa kymmenen viikkoa kestävän kuntokuurin. Paasonen päätti haastaa itsensä raskaaseen treenirääkkiin 40-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi.
Paasonen kertoi projektistaan vuoden alussa omalla Instagram-tilillään. Tuolloin hän paljasti suorittaneensa saman urakan jo kahdesti aikaisemmin.
Kyseiselle treenileirille osallistui Paasosen lisäksi myös muita liikunnasta innostuneita ihmisiä, jotka saivat ammattilaisen ohjausta harjoituksiinsa. Kuntoilujaksoon kuului tiukan treeniaikataulun lisäksi pidättäytyminen alkoholista.
Juontajan mukaan hänelle sopii hyvin urheilu pienen ryhmäpaineen alla.
– Ryhmäpaine ehkäisee hienosti kaikenlaista lusmuilua ja vikinää osaltani, Paasonen kirjoitti Instagramissa tammikuussa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Eilen maanantaina (20.3.) Paasonen paljasti Instagram-tilillään haasteensa tulleen päätökseen viime lauantaina (18.3.). Suuren treenikoitoksen päättymisen kunniaksi Paasonen jakoi sosiaalisessa omat tuloksensa seuraajiensa ihailtaviksi.
– Totuuden hetki, Paasonen aloittaa kirjoituksensa.
– 10 viikkoa vedettiin pää märkänä neljä treeniä viikossa ja jätettiin siksi aikaa alkoholi pois. No vähän 40-v syntymäpäivänä maistelin viiniä, hän kuvailee rehellisesti menneitä viikkojaan.
Paasonen on julkaissut kirjoituksensa oheen videomateriaalia treeneistään. Videon perusteella Paasonen on kokenut huikean muodonmuutoksen kuluneiden kuukausien aikana.
– Rasvaa lähti kolme kiloa ja lihasta tuli muhkeat 100g, mies kehaisee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tekstissään Paasonen on eritellyt tarkasti tuloksensa eri urheilulajeissa. Hän on onnistunut parantamaan suoritustaan kaikkien lajien kohdalla. Esimerkiksi leuanvetotulos nousi kymmenestä viiteentoista yhden minuutin sarjan aikana.
Punnerruksia Paasonen sai tehtyä tammikuussa 22 ja nyt maaliskuussa 30. Vaikka Paasonen kokee yleisesti päässeensä hyvin tavoitteisiinsa, ei hän kuitenkaan ole täysin tyytyväinen punnerrustulokseensa.
– Punnerrukset jäi vähän tavotteista mutta kädet oli leukojen ja pelkkien raskaampien askelkyykkypainojen pitelemisestä jo aika makaronia! Paasonen tunnustaa.
– Muuten meni hienosti näin nelikymppiselle! hän iloitsee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt