Krista ei ole pystynyt syömään kuukauteen: ”Lääkäreiden ei tarvitse hoitaa heidän mielestään minua mitenkään”
Krista Lahtinen pyysi ihmisiä jakamaan Facebookissa julkaisemansa hätähuudon lohduttomasta tilanteestaan.
Krista kertoo päivityksessä olleensa jo kolmen kuukauden ajan täysin pimeässä huoneessa, koska hänen silmänsä eivät kestä lainkaan valoa.
– Olen ollut tämän koko ajan aivan kuin oksennustaudissa, ripulissa, migreenissä, influenssassa sekä epilepsiakohtauksessa sillä mikään ruoka ei pysy sisällä, pää ja silmät ovat järkyttävän kipeät ja saan kouristuskohtauksia sekä olen kuumeessa. Olen koko ajan kovissa tuskissa. Jalkani eivät kanna.
Krista kertoo olleensa kaksi ja puoli viikkoa sairaalassa neurologian osastolla, jossa hänelle ensin luvattiin kokeellisia hoitoja POTS-sairauteensa (posturaalinen ortostaattinen takykardia-oireyhtymä, johon liittyy autonomisia toimintahäiriöitä). Hän kertoo saaneensa nesteytyshoidoista aiemmin apua, mutta nyt ne äkisti evättiin ja hänet passitettiin kotihoitoon, jossa hän sai suolatabletteja, jotka Kristan mukaan eivät ole aiemminkaan auttaneet.
– Sairauteeni ei ole siis vielä käypähoitosuositusta ja siksi kaikki hoito on ”kokeellista”, vaikka sen tiedettäisiin auttavan. Näin ollen lääkäreiden ei tarvitse hoitaa heidän mielestään minua mitenkään.
– Ensimmäisenä päivänä kotona jouduimme soittamaan ambulanssin nesteyttämään minua, koska kotisairaala ei kerennyt.
– Seuraavana päivänä oksensin ja ripuloin ja alkoi kova kouristuskohtaus jolloin jouduin ambulanssilla lääkittynä Meilahteen. Kotiuduin sieltä seuraavana aamyönä klo 4 mukanani vaippoja, koska mikään sairaala ei suostu ottamaan näin huonokuntoisesta potilaasta vastuuta ja Meilahden neurologi kirjasi, ettei minua saa ottaa enää Meilahden osastolle eikä ottaa verikokeita.
Krista taisteli asiasta ja sai lopulta kotihoitoon nesteytystä.
– Tänään kuitenkin kotisairaalan lääkäri päätti, että minua ei enää nesteytetä kuin silloin, kun kouristuskohtaus on kestänyt yli 2h ja jos heillä sattuu olemaan silloin aikaa. Kotisairaalan lääkärin mukaan tämä on Meilahden päätös. Meilahden mukaan kotisairaalan päätös. Eli käytännössä olen viimeistään huomenna taas ambulanssilla pillit päällä Meilahdessa.
Krista kertoo yrittäneensä tuloksetta saada yhteyttä sairaalaan, josta ei ole soitettu takaisin. Kotisairaalan lääkäri ei ole Kristan mukaan kertaakaan tavannut häntä. Krista on nyt suuressa hädässä ja huolissaan jaksamisestaan, koska ei pysty syömään eikä juomaan.
– Olen kuukauden aikana saanut kauhean kitumisen lisäksi syötyä 4 lusikallista pilttiä ja kastanut suun veteen noin 2 kertaa päivässä. Mikään ei ole pysynyt sisällä. Ainut millä siis tällä hetkellä olen elänyt on 0,5l keittosuolaa suoneen päivittäin. Tänään sekin loppui.
– Mitä voimme enää tehdä, että pysyn hengissä? Toiseksi, miksi minun ja läheisteni pitäisi jaksaa tapella henkiin jäämisestä? Minun voimani ovat nyt totaalisen loppu. Toivon, että joku voisi auttaa.
Krista toivoo, että Facebook-päivityksen kautta asia edistyisi ja hän saisi tarvitsemaansa apua.
– Tällä hetkellä minua mielestäni kidutetaan. Ei saattohoitopotilastakaan tai eläintä hoideta näin.
92 % POTS:ia sairastavista on naisia.
POTS-sairauteen liittyy ME/CFS-yhdistyksen mukaan suuri määrä erilaisia oireita, kuten väsymys (91%), sekavuus, huimaus tai presynkopee (90%) ja sydämentykytys (86%). Synkopeita tai tajuttomuuskohtauksia kokevat 58%. Muihin yleisesti esiintyviin oireisiin (yli 40%) kuuluu ajattelun vaikeus (ns. aivosumu), fyysinen heikkous, näköhäiriöt, hengenahdistus, huimaus, vapina, rintakipu, hikoilu, turvotus, ahdistuneisuus, akrosyanoosi (käsien ja jalkojen sinerrys), raajojen kihelmöinti, pahoinvointi, vatsakipu, lämpö- ja liikunta-intoleranssi sekä ortostaattiselle hypotensiolle tyypillinen niskakipu (coat-hanger pain), jonka uskotaan johtuvan kaulan ja niskalihasten iskemiasta.
Alla Kristan Facebook-julkaisu.
Lähde: Facebook
Ylin kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Aiheet
autonominen toimintahäiriö
hoito
huimaus
kipu
kokeellinen
Krista Lahtinen
lääkäri
lääkärit
lääke
lohduton
nainen
naiset
nesteytys
neurologia
oire
oireyhtymä
oksennustauti
pimeys
posturaalinen ortostaattinen takykardia-oireyhtymä
POTS
ripuli
sairaala
sairaus
sekavuus
silmät
suolaliuos
sydämentykytys
syömättömyys
syöminen
Terveys
valo
väsymys
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa