Matti Nykäsen tytär Eveliina avautuu menettämisen pelosta: ”Tästä on keskusteltu terapiassa”
Matti Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas avautuu Instagram-tilillään menettämisen pelosta. Eveliina sai toukokuussa tyttärensä Ilonan, mutta raskautta edelsivät rankat lapsettomuushoidot ja keskenmenot.
– Olen äitinä ylisuojeleva. Olen ollut sitä myös koirille, perheelle ja ystäville, aina, Eveliina kirjoittaa.
– Tästä ollaan keskusteltu terapiassa usein ja päädytty siihen lopputulokseen, että tämä johtuu menettämisen pelosta, mikä taas osakseen kumpuaa lapsuudenajan epävarmuuksista. Ilonan saamisen myötä siihen mukaan lisätään vielä koettu lapsettomuus ja keskenmenot.
Eveliina kertoo, että hänen on muun muassa vaikea matkustaa tyttärensä kanssa autolla kahdestaan.
– Pelkään, että hän tukehtuu enkä pysty auttamaan koska hän on kaukana takapenkillä. Meillä on ollut myös muutaman kerran kunnon limakakomiset ja jonkinlaisesta refluksista johtuvaa yskää ja ne myös säikäyttävät aina.
– Kun Ilona nukkuu, käyn itkuhälyttimestä huolimatta monta kertaa katsomassa, että hengittäähän hän. Iltaisin kuuntelen tarkasti hengityksen ääniä ennen kuin uskallan itse nukahtaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Eveliina kertoo ahdistuvansa, jos häntä torutaan siitä, että hän haluaa tarkistaa lapsensa elintoiminnot.
– En tiedä kuinka paljon tähän vaikuttaa koettu lapsettomuus, mutta maalaisjärjellä ajateltuna se kävisi ihan järkeen.
Ylisuojelevaisuudestaan huolimatta, Eveliina ei ole huolissaan mielenterveydestään.
– Paljon terapiassa käyneenä, tiedän milloin on aika mennä juttelemaan, mutta koen, että tämä on minulle henkilökohtaisesti vielä normaalirajoissa.
– On tärkeää, että saan huolehtia lapsestani juuri niin kuin parhaaksi itse koen.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”