Mies katkoi välit perheeseen ja sukulaisiin, koska raivostuu syömisen äänistä
Kalifornialainen Derrol Murphy, 41, kärsii misofoniasta eli ääniyliherkkyydestä.
Misofonia on neurofysiologinen tila, jossa aivot ovat herkistyneet tietyille matalille ja toistuville arkipäiväisille äänille, kuten syöminen, maiskutus, hörppiminen ja rouskutus, haukottelu sekä toisen ihmisen hengitysäänet. Kyseiset äänet saavat misofoniasta kärsivän ihmisen yleensä ns. taistele tai pakene -tilaan. Murphyn ne saavat raivostumaan silmittömästi.
Mies kertoo Mirrorille, ettei ole ollut tekemisissä vuosikausiin monien sukulaisten eikä perheenjäsenten kanssa, koska ei voi sietää heidän pureskelunsa ääniä. Hän sanoo aina raivostuneensa silmittömästi, kun on kuullut esimerkiksi pureskelua tai rykimistä.
San Diegossa asuva Murphy on myös jättänyt deittejään äänekkään pureskelun takia ja melkein pahoinpidellyt työkavereitaan kynän naksuttelun takia. Nykyisen puolisonsa kanssa hänellä on sopimus varoituksesta ennen kohtauksen alkamista, jotta kumppani ehtii lopettaa äänen tekemisen tai poistua paikalta.
11 vuotta sitten Murphy googlasi oireitaan ja ymmärsi kärsivänsä misofoniasta. Sittemmin hän on oppinut elämään sairautensa kanssa. Hän haluaa jakaa tietoutta misofoniasta ihmisille, jotta he ymmärtäisivät paremmin siitä kärsivän irrationaaliselta vaikuttavaa käytöstä varsinkin sosiaalisissa tilanteissa.
Taistelulajeja harrastava Murphy on oppinut lievittämään oireitaan mm. kuulokkeiden, television ja musiikin avulla. Hän käyttääkin kuulokkeita joka päivä vähintään kolmen tunnin ajan.
Syitä misofonian puhkeamiselle ei tiedetä. Sairaudelle ei ole varsinaista hoitokeinoa, mutta sen oireita pyritään lievittämään esimerkiksi terapian ja siedätyshoidon avulla.
Lähde: Mirror
Kuvat: Facebook / Derrol Murphy
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”