Näillä vinkeillä vältät tai selätät syysflunssan
Ulkona on taas kylmä ja kurkussa tuntuu kasvavan kaktus. Väsyttää, hikoiluttaa ja lihaksia särkee. Kehno olo kertoo kehon taistelusta flunssaa vastaan. Näillä vinkeillä voit päästä taistelussa niskan päälle tai jopa välttää lentsun kokonaan.
Kausiflunssat ovat sinnikkäästi kiertäviä viruksia, jotka pahimmillaan kaatavat sairastuneen viikoksi sängyn pohjalle. Nuhakuume eli flunssa saa pään ja lihakset särkemään, nostaa kuumeen ja täyttää hengitystiet sitkeällä limalla aiheuttaen tukkoisen olon ja ärsyttävän yskän.
– Varsinainen flunssa on useimmiten juuri viruksen aiheuttama, mutta se altistaa myös bakteerien aiheuttamille jälkitaudeille, kuten korva- tai poskiontelontulehdukselle, sanoo tutkimusprofessori Ilkka Julkunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Kylmettymisen osuudesta flunssan alkamiseen väitellään yhä, mutta jotkut tutkimustulokset tukevat ajatusta sen viruksia aktivoivasta vaikutuksesta.
– Ei täysin ymmärretä, miten se tapahtuu, mutta kylmän oletetaan tilapäisesti heikentävän immuunipuolustusta niin, että virus pääsee jylläämään.
Näin pidät pöpöt etäällä
”Ruoka olkoon lääkkeesi” totesi jo Hippokrates aikoinaan. Ruuan lisäksi vastustuskykyä vahvistaa tehokas stressinhallinta ja riittävä lepo. Hyvinvointi syntyy suolistossa. Hyvien bakteerien tasapaino onkin terveen vastustuskyvyn salaisuus.
– Probioottien luonnolliset lähteet, kuten hapatettu ruoka, ovat viime vuosikymmeninä poistuneet normaalista ruokavaliostamme. Probioottikapseleiden lisäksi voi kokeilla esimerkiksi hapankaalia tai lämpökäsittelemättömiä hapanmehuja, jotka ovat probioottien luonnollinen lähde, sanoo ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja CocoVilta.
– Myös maitotaloustuotteita vähentämällä voit parantaa vastustuskykyäsi. Maitotaloustuotteet keräävät monella limaa ylähengitysteihin ja se voi edistää flunssan syntymistä.
Myös ihon bakteerikannalla on merkitystä. Emäksiset, puolimyrkylliset kemiallisesti valmistetut pesuaineet huuhtovat pois ihon omat hyvät bakteerit, jotka osaltaan ylläpitävät kehon vastustuskykyä.
– Valitettavasti ihon bakteerikannalle otollisimpia probioottisaippuoita joutuu vielä tilaamaan ulkomailta.
Vastustuskyvylle tärkeän d-vitamiinin taso kannattaa tarkastaa verikokeella. Pimeässä pohjolassa d-vitamiinin puutoksesta kärsiminen on hyvin yleistä ja sen imeytyminenkin on yksilöllistä.
– Pakuriteen juominen on myös suosittu keino vastustuskyvyn päivittäiseen ylläpitoon, Halmetoja muistuttaa.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä oire paljasti Tuukka Temoselle, ettei kaikki ollut Olga-vaimolla kunnossa
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?