
Näin vakavia seurauksia sydämen särkymisellä voi olla terveydelle
Suurin osa ihmisistä kärsii särkyneestä sydämestä elämänsä aikana. Pahimmillaan sydänsuru voi tuntua siltä, kuin sydän todella repeäisi rinnasta. Nyt on käynyt ilmi, että särkynyt sydän voi oikeasti olla vaaraksi sydämelle.
Särkyneen sydämen syndrooma eli takotsubon kardiomyopatia on seurausta traumaattisesta kokemuksesta, ja se heikentää sydänlihasta. Tutkijoiden mukaan vaikutukset voivat olla pysyviä, samaan tapaa kuin sydänkohtauksessa.
Särkyneen sydämen syndroomasta kärsivien sydämeen saattaa tulla korjaamattomia vaurioita, jotka vähentävät kudoksen elastisuutta. Siitä johtuen sydänlihas ei supistu kunnolla jokaisella sydämenlyönnillä. Syndrooma voi myös iskeä ihmiseen, joka on ollut aiemmin täysin terve.
– Luulimme ennen, että tämän hengenvaarallisen tilan vaikutukset ovat väliaikaisia, mutta nyt näemme, että ne voivat vaikuttaa ihmiseen hänen loppuelämänsä ajan. Tämä uusi tutkimus osiottaa, että syndroomalla on pitkäaikaisia vaikutuksia sydämen terveyteen, ja ehdotamme, että näitä potilaita olisi hoidettava samalla tavalla kuin niitä, joilla on sydänpysähdyksen riski, totesi tutkija Jeremy Pearson.
Lähde: Metro UK
Kuva: Pexels
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut