Nuukahtanut sänkyelämä? Ei hätää – hän osaa auttaa!
Sänkypolitiikka on kotona nuukahtanutta. Ei huvita, tai vaimoa ei huvita. Ei sitä enää vanhalla iällä uskalla, edellisestä kerrasta on niin pitkä aika, hävettää oma vartalo, mitä sitä oikein tekisi.
Seksologi Satu Söderstöm törmää ongelmiin päivittäin. Hän kurssittaa aivan tavallisia ihmisiä ja tekee myös vastaanottotyötä turkulaisella klinikallaan.
Nyt Satu on antanut muutamia vinkkejä parempaan seksuaaliterveyteen. Tässä niitä.
-Nautinto tulee seksiin ainoastaan kertomalla mistä pitää ja mistä ei. Mihin on valmis ja mihin ei. Kukaan meistä ei osaa lukea toisen ajatuksia!
-Hanki välineitä. En tiedä yhtään astronauttia, joka olisi matkannut avaruuteen ilman rakettia.
-Harjoittele eroon häpeästä. Tässä myös hyvä syy lähteä kurssille, jolla tehdään harjoituksia häpeästä irti päästämiseksi. Myös kehollinen häpeä on yleistä ja sen vaikutukset seksiin ovat mittavia.
– Kehotan pareja aina tyhjentämään omat käsityksensä seksistä ja mahdollistamaan tällä tavoin uuden oppimisen, sillä uuden oppimisen myötä voi seksi alkaa tuntua ihanalta jopa sellaisen henkilön mielestä, joka on jo kuvitellut, että seksi ei enää ole osa hänen elämäänsä tai että ei vain saa enää seksistä yhtään mitään sellaista, miksi sitä haluaisi harrastaa.
Lue loput vinkit TÄÄLTÄ
Kiinnostaako sinua: Tarmo etsii kohtalotovereita – elämää mikropeniksen kanssa
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Salatut elämät päättyy shokkiin!