Pariskunta laihdutti 240 kiloa puolessatoista vuodessa
Moni tuskailee liikakilojen kanssa etenkin näin joulun jälkeen. Yhdysvalloissa Tennesseen osavaltiossa asuvat Lauren ja Justin Shelton toimivat positiivisena esimerkkin, sillä he ovat onnistuneet pudottamaan painoaan yhteensä peräti 240 kilogrammaa.
Kilojen huimaan vähennykseen pariskunnalta meni aikaa ainoastaan puolitoista vuotta. Laihdutus onnistui ilman laihdutuspillereitä ja kirurgisia leikkauksia.
Kaikki alkoi vuonna 2011, kun Justin joutui sairaalaan ja hän oli liian lihava sairaalan laitteisiin. Hänet lähetettiin kotiin suuren antibioottilääkityksen jälkeen.
Tapahtuma oli herätys molemmille. Silloin he päättivät muuttaa ruokailutottumuksensa täysin. Laihdutuksen alkaessa Justinin paino oli 270 kg ja Laurenin 150 kg.
Asiantuntijoiden avulla laadittu uusi ruokavalio perustuu proteiineihin ja rasvan sekä sokerin vähyyteen. Aikaisemmin aamiainen sisälsi yli 1 000 kaloria. Nykyään enää noin 200. Uusi ruokavalio koostuu muun muassa vähärasvaisesta lihasta, sekä tuoreista hedelmistä ja vihanneksista.
Ruokavalion lisäksi pariskunta aloitti aktiivisen liikunnan. Liikunnan määrää lisättiin vähitellen. Kuntosalilla he käyvät kuutena päivänä viikossa.
Pariskunta kokee, että he saivat elämäntapojen muutoksen myötä uuden elämän.
Lähde: Insing.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”