
Pitääkö kaloreita laskea ja laihduttaako seksi? 6 myyttiä painonpudotuksesta
Painonpudotuksesta on tarjolla paljon tietoa, johon ei kuitenkaan aina ole uskomista. Painonpudottajan voi olla vaikea erottaa, mikä on totta ja mitkä tarua, kun osa neuvoista on jopa keskenään ristiriidassa. Laihduttamiseen liittyy myös sitkeitä myyttejä, joita todistusaineisto ei tue.
Tässä on kuusi myyttiä, joihin painonpudotusta tavoittelevien on aika lakata uskomasta.
1. Seksi käy liikunnasta
Yksi sitkeistä painonpudotusmyyteistä on, että petipuuhat polttavat runsaasti kaloreita. Erään tutkimuksen mukaan miehet kuitenkin kuluttavat 25 minuutin seksisession aikana keskimäärin vain 100 kaloria ja naiset 69 kaloria. Tutkimuksessa arvioitiin, että miehet polttavat noin 4,2 kaloria ja naiset noin 3,1 kaloria minuutissa harrastaessaan seksiä. Peittoa saa siis heiluttaa pitkään, jos seksin avulla haluaa pudottaa painoa.
2. Pienet muutokset ruokavaliossa johtavat suuriin ja pysyviin tuloksiin laihdutuksessa
Moni uskoo, että paino putoaa, vaikka ruokavalioon tekee vain aivan pieniä muutoksia. Pienet muutokset voivat toki sysätä oikealle tielle ja motivoida tekemään suurempia muutoksia, mutta itsekseen ne eivät vielä vaikuta painoon merkittävästi.
3. Satoja kyykkyjä tekemällä saa täydellisen takapuolen
Kyykyt eivät ole välttämättömiä pakaroiden muokkaamisessa, eivätkä edes tehokkain treenimuoto verrattuna moniin muihin pakaraliikkeisiin. Parhaisiin tuloksiin pääsee muutenkin vaihtelemalla treeniohjelmaa ja treenaamalla pakaroita useamman kerran viikossa.
4. Kaloreiden laskeminen on välttämätöntä
Ruoka-annosten kokoa kannattaa tarkkailla tietääkseen, mistä päivittäinen ruokavalio todella koostuu. Harva ihminen kuitenkin jaksaa laskea kaloreita päivittäin. Kaloreiden laskeminen voi jopa lannistaa ja saada luopumaan laihdutusprojektista. Siksi kannattaa kehittää kestävämpi tapa hallita päivittäistä ruokavaliota.
5. Laihduttajan on syötävä vain salaattia sekä unohdettava kokonaan sokeri ja alkoholi
Terveellinen ruokavalio sisältää paljon kasviksia, mutta kukaan ei elä pelkällä salaatilla. Tärkeintä on muodostaa tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio, johon sisältyy myös proteiinia, terveellisiä rasvoja ja hyviä hiilihydraatteja. Painonpudottajan ei myöskään kannata olla itselleen liian ankara, sillä kaikkien herkkujen kieltäminen johtaa helposti repsahduksiin.
6. Kaikki hiilihydraatit ovat pahasta
Viime vuosina vähähiilihydraattinen ruokavalio on saanut suurta kannatusta, ja sitä on pidetty parhaana keinona painonpudotukseen. Hiilihydraattien hylkääminen voi kuitenkin johtaa epätasapainoiseen ruokavalioon. Sen sijaan kannattaa vaihtaa nopeat hiilihydraatit hitaisiin, kuten kvinoaan, tummaan riisiin ja täysjyvätuotteisiin.
Lähde: DailyMail
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Erika Vikman poseeraa jälleen kuumana: ”Tänään piiska heiluu”
- Katrie Dalerin jymypaljastus: ”Paras lahja olet sinä”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Kasinorakastajan blogi: Marraskuun parhaat uudet pelit ja yllätys
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Erika Helin vastaa törkykommentoijalle: ”Iso varoitusmerkki puhujan heikosta sivistyksestä”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta