Kuva: Unsplash - Tengyart
Punaviinistä ja juustoista voi nauttia päivittäin – tutkijat kertovat miksi: ”Eivät auta meitä selviytymään vain koronapandemiasta”
Iowan osavaltionyliopiston tutkijat ovat löytäneet selkeän yhteyden tietynlaisen ravinnon vaikutuksista kognitiivisten toimintojen heikkenemisen ehkäisemiseen ihmisen ikääntyessä.
Tutkimuksen vetäjinä olivat apulaisprofessori Auriel Willette ja neurotieteiden tohtorikoulutettava Brandon Klinedinst ja se julkaistiin Journal of Alzheimer’s Disease -tiedejulkaisussa. Tutkimus perustuu 1787 aikuisen otantaan, jotka olivat tutkimuksen alkaessa 46-77 -vuotiaita.
Osallistujille tehtiin yleistä tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisukykyä mittaava testi vuosina 2006–2010 sekä seuranta-arviointeja vuoteen 2016 saakka. Osallistujat myös raportoivat tutkijoille ravinnostaan ja alkoholinkäytöstään.
– Havainnot viittaavat siihen, että juuston ja punaviinin lisääminen ruokavalioon päivittäin sekä lampaanlihan nauttiminen viikoittain voi parantaa pitkän aikavälin kognitiivisia tuloksia, tutkimuksessa todetaan.
– Olin iloisesti yllättynyt tulosten viittaavan siihen, että juuston vastuullinen syöminen ja punaviinin juominen päivittäin eivät ole vain hyviä auttamaan meitä selviytymään koronapandemiasta, vaan auttavat myös käsittelemään yhä monimutkaisemmaksi muuttuvaa maailmaa, Willette sanoo tiedotteessa.
– Geneettisistä tekijöistä riippuen jotkut ihmiset näyttävät olevan paremmin suojattuja Alzheimerin taudin vaikutuksilta, kun taas toiset näyttävät olevan suuremmassa vaarassa. Uskon kuitenkin, että oikeat ruokavalinnat voivat estää taudin ja kognitiivisen heikkenemisen kokonaan. Tämä auttaa ymmärtämään paremmin Alzheimerin tautia, Klinedinst toteaa tiedotteessa.
Lue myös:
Sofia Belórf viettää joulun Levillä rakkaidensa kanssa: ”Toivon, että voin mennä jouluaattona nukkumaan onnellisena”
Martina Aitolehti odottaa innolla tulevaa – vihjailee vuodenvaihteesta rikollisrakkaansa kanssa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026