Tutkimus: Tämän takia tipaton tammikuu kannattaa jättää väliin
Tipatonta tammikuuta on vietetty Suomessa jo useiden vuosikymmenien ajan. Kun joulun ja uudenvuoden vieton aikana käytetään runsaasti alkoholia, perinteen mukaisesti sen jälkeen pidetään vuoden ensimmäisen kuukauden ajan taukoa alkoholin nauttimisesta. Asiaa perustellaan usein terveydellisillä seikoilla.
Tuore Oxfordin yliopistossa tehty tutkimus kuitenkin kehottaa jättämään tipattoman tammikuun väliin.
Tutkimuksen mukaan kohtuullinen juominen ystävien seurassa edistää ihmisen yleistä hyvinvointia. Tutkijoiden mukaan ihmiset, jotka viettävät aikaa paikallisessa baarissa hyvässä seurassa ovat onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä.
Vaikka alkoholiin liittyy useita terveysriskejä, Oxfordin tutkijoiden mielestä alkoholilla on tärkeä rooli sosiaalisen yhteenkuuluvuuden parantamisessa. Alkoholi laukaisee endorfiineja, jotka lisäävät onnellisuutta.
– Tämä tutkimus osoitti, että säännöllinen käynti paikallisessa baarissa voi suoraan vaikuttaa ihmisen sosiaaliseen verkostoon ja ihmisen asemaan paikallisyhteisössä. Se puolestaan voi vaikuttaa siihen, että miten tyytyväisiä he ovat elämäänsä. Sosiaaliset verkostomme tarjoavat meille tärkeimmän yksittäisen puskurin psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia vastaan, kertoo professori Robin Dunbar Oxfordin yliopistosta.
Lähde: Telegraph
Kuva: Unsplash
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”