
Uusi testi auttaa arvioimaan oletko kärsinyt potilasvahingon
Potilaan tai omaisen voi olla itse vaikea arvioida, milloin kyseessä on hoitovirhe. Arvioinnin helpottamiseksi on suunniteltu yksinkertainen verkkotesti.
Verkkotestin avulla saa tietoa siitä, täyttyvätkö potilasvahingon edellytykset ja kannattaako vahingosta tehdä ilmoitus Potilasvakuutuskeskukselle (PVK). Terveydenhuoltoalan ammattilaiset voivat myös ohjata potilasvahinkoa epäilevän asiakkaansa testin pariin.
Testin tekeminen on anonyymia eikä sillä ole yhteyttä vahinkoilmoitusten käsittelyyn. Testin voi tehdä kuka tahansa, joka epäilee potilasvahinkoa tai joka on työnsä puolesta tekemisissä potilasvahinkokysymysten kanssa.
Kaikki Suomessa annettu terveyden- ja sairaanhoito kuuluu potilasvakuutuksen piiriin. Mikäli testin mukaan potilasvahinkoilmoituksen tekemistä kannattaa harkita, se onnistuu yleensä ilman asiantuntija-apua. Tarvittaessa apua saa kuitenkin esimerkiksi potilasasiamieheltä. Ilmoituksen tekeminen on maksutonta.
Potilasvakuutuskeskus käsittelee puolueettomana asiantuntijana kaikki potilasvahinkoilmoitukset, joita Suomessa tehdään. PVK arvioi vasta vahinkoilmoituksen saatuaan, onko kyseessä korvattava potilasvahinko vai ei. Päätökseen vaikuttavat monet seikat, joita varten PVK hankkii tarvittavat selvitykset ja lausunnot. Mikäli korvausperusteet täyttyvät, PVK maksaa henkilövahingosta aiheutuneet kustannukset ja menetykset potilasvahinkolaissa ja vahingonkorvauslaissa säädetyin edellytyksin.
Potilasvakuutus saa vuosittain yli 8 000 vahinkoilmoitusta, joista noin kolmannes johtaa myönteiseen korvauspäätökseen.
Tutustu testiin tästä: www.pvk.fi/verkkotesti
Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii keskitetysti terveydenhoidon yhteydessä aiheutuneista henkilövahingoista potilasvahinkolain mukaisesti. PVK edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa. Keskuksen jäseniä ovat kaikki potilasvakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. Järjestelmä on ollut lakisääteisenä vuodesta 1987 potilaiden ja hoitohenkilöstön turvana. www.pvk.fi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa