Vain yksi tölkki limua tai mehua päivässä kasvattaa riskiä kuolla sydäntautiin jopa 31 %
Harvardin yliopiston massiivisessa tutkimuksessa todettiin huolestuttavia terveysriskejä, jotka aiheutuvat sokeria sisältävistä juomista.
Tutkimuksen mukaan juomalla vain yhden sokeria sisältävän juoman päivässä kasvatat riskiäsi kuolla sydäntautiin jopa 31 prosentilla. Samalla myös riski kuolla ennenaikaisesti mistä tahansa muusta syystä, mukaanlukien syöpä, kasvaa yli viidenneksellä.
Jos vaihdat juomasi sokerittomaan versioon, riski kuolla ennenaikaisesti vähenee, mutta kasvaa jälleen, jos juot enemmän kuin neljä dieettijuomaa päivässä.
Tutkimuksessa sokeria sisältäviin juomiin laskettiin limut, mehut ja energiajuomat.

Tutkimuksen lopputuloksista tehtiin johtopäätös, että terveyden kannalta paras juoma on edelleenkin vesi.
Tutkimukseen osallistui 80 647 naista vuosina 1980-2014 sekä 37 716 miestä vuosina 1986-2014. Jokaiselta osallistujalta kysyttiin terveys- ja elintapatietoja kahden vuoden välein.
Miksi vesi on paras juoma?
Ihmisen kehosta noin 60 % koostuu vedestä ja veressä veden osuus on 90 %. Käytännössä kaikki kehon toiminnot tarvitsevat vettä toimiakseen tehokkaasti ja sujuvasti.
Täydellisen tarkkaa ja kaiken kattavaa lukua veden juomiselle ei ole pystytty määrittelemään, mutta järkevänä määränä pidetään yleensä kahdeksaa vesilasillista päivää kohden. Hikoilu päivän aikana luonnollisesti lisää myös veden tarvetta.
Lähde: Daily Mail
Kuvat: Pixabay
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä