Vakava vamma ajoi Lotta Haralan taloudellisesti kurjaan tilanteeseen – raju tilitys julki: ”Olen tehnyt kaikkeni”
Aitajuoksija Lotta Harala on viime vuosina kärsinyt useista vakavista loukkaantumisista. Joulukuussa 2021 Haralan sääriluun leikattiin sairaalassa, minkä jälkeen Harala on keskittynyt jalan kuntouttamiseen.
Keskiviikkona 28. syyskuuta Harala ilmoitti omalla Instagram-tilillään ikäviä uutisia. Hän ei vammojensa vuoksi tule seuraavalla kaudella saamaan avustuksia ammattinsa harjoittamiseen.
– Tulen tippumaan kaikista tukiryhmistä tulevalle kaudelle. En tullut valituksi Team Finlandiin enkä tule saamaan Olympiakomitean urheilija-apurahaa, Harala kertoo tuoreessa Instagram-julkaisussaan.
– Urheilu on siitä raaka ammatti, että siinä ainoa merkkaava tekijä on tulos. Saavutukset ja menestyminen. Omalla kohdallani erittäin vaikea vamma, leikkaus ja sen pitkäjänteinen, raju ja piinaavan pitkä kuntoutus on pitänyt itseni kaksi kokonaista vuotta poissa kisakentiltä, hän avaa asiaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Vaikka Harala on kuluneina kuukausina antanut itsestään kaiken kuntoutumisprosessille, ei hänen työpanoksensa siitä huolimatta riitä avustuksiin.
– Olen tehnyt kaikkeni säären parantumiseksi, sitoutunut 100% ja elänyt urheilun ehdoilla nämäkin vuodet. Mutta en ole tehnyt tulosta, joten en tule myöskään saamaan taloudellista tukea.
Nyt Harala luottaa entistä enemmän yli kymmenen vuoden aikana rakentamaansa urheilijabrändiinsä, jonka varaan hän laskee taloudellisen pärjäämisensä.
– Tavoitteeni urheilijana ovat korkealla ja nämä vaikeudet ovat vain entisestään vahvistaneet taistelutahtoani, nälkääni ja periksiantamattomuuttani, Harala alleviivaa.
– Huipulle on vielä matkaa. Mutta vihdoin pääsen siihen parhaaseen vaiheeseen, johon olen enemmän kuin valmis; tekemään töitä koko sieluni voimin. Ja tästä vaiheesta aion nauttia! hän summaa.
Lue myös:
Pika-aituri Lotta Harala julkaisi pysäyttävän kirjoituksen – ”Kunpa olisin halunnut elää enemmän”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!