Lääkäri Emilia Vuorisalmi kertoi vinkkejä talviväsymyksen, kaamosketutuksen, apatian ja vetämättömyyden hoitoon.
Vinkit julkaistiin terveys- ja hyvinvointisivustolla, josta voit lukea kaikki kuusi vinkkiä. Tässä niistä kolme:
1. Väsymys ja unen tarve lisääntyvät. Erityisesti aamuisin väsyttää.

Unentarve lisääntyy pimeällä biologisista syistä, kun aivoissa sijaitsevan käpylisäkkeen toiminta ja ”unihormonin”, melatoniinin, eritys muuttuu. Jos antaisimme elimistömme sopeutua luonnon rytmiin, nukkuisimme pimeän aikaan enemmän. Unen laatuun voi pyrkiä vaikuttamaan välttämällä iltapäivästä lähtien kofeiinia ja kännykän sekä television sinistä valoa pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Kirkasvalohoito aamuisin sekä sarastuslamppu auttavat monia tehokkaasti. Myös säännöllinen liikunta parantaa unen laatua.
2. Alakuloisuus ja apatia valtaavat mielen.

Auringonvalon on todettu vaikuttavan serotoniinin eritykseen ja sitä kautta mielialaan. Kun luonnonvalo vähenee, tarvitaan muita serotoniinin lähteitä, esimerkiksi kirkasvalohoidon on todettu vaikuttavan alakuloisuuteen. Mielialaa kohottavat myös musiikki ja liikunta sekä yhteisöllisyys ja aidot kohtaamiset ihmisten kanssa. Alkoholia ja kofeiinia kannattaa käyttää kohtuudella.
3. Mitä pimeämpää, sitä matalampi vireystaso.

Liikunta ja säännöllinen, itselle sopiva ruokailurytmi ylläpitävät vireystasoa myös kaamosaikaan. Verensokeria ei kannata päästää laskemaan liian alas ja on hyvä varmistaa, että ravinnosta saa riittävästi D-vitamiinia sekä omega-3-rasvahappoja. Muutaman kerran päivässä kannattaa pysähtyä tekemään rauhallisia hengitysharjoituksia. Erityisesti talvella kylmässä tulee helposti jännittäneeksi lihaksia, jolloin hengitys muuttuu pinnalliseksi eikä happi kulje tehokkaasti elimistössä.
Lue Emilian loput vinkit TÄÄLTÄ
Kiinnostaisiko sinua tämä: Uusi laihdutuslääke sai myyntiluvan – huippulupaavat tulokset