Tutkimus: Psykopaatit juovat kahvinsa mustana
Jos seuraava Tinder-deittisi tilaa mustaa kahvia ja kurkottaa ottamaan selleriä, sinua on varoitettu!
Appetite-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan mustasta kahvista nauttimisen ja sadististen sekä psykopaattisten taipumusten väliltä on löydetty yhteneväisyyksiä.
Tutkimukseen osallistui yli 1 000 aikuista, joilta kysyttiin mieltymyksiä ruokiin ja juomiin. Osallistujat tekivät myös persoonallisuustestejä, joilla selvitettiin taipumuksia antisosiaaliseen käytökseen, kuten sadismiin, narsismiin ja psykopatiaan.
Innsbruckin yliopistossa suoritetussa tutkimuksessa selvisi, että psykopaattisilla taipumuksilla on suora yhteys karvaista mauista pitämiseen. Selkein yhteys löytyi ns. ”arkisadismiin”, eli pienen kivun aiheuttamiseen muille.
Mustan kahvin lisäksi yhtäläisyyksiä löytyi myös mieltymyksestä retiisiin, selleriin ja tonic-veteen.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että makeat maut lisäävät suostuvaisuutta ja avuliaisuutta, kun taas kitkerät maut kasvattavat vihamielisyyttä ja saavat aikaan jyrkempiä moraalisia kantoja.
Tutkijat uskovat, että karvaiden makujen ja antisosiaalisuuden yhdistelmä voi muuttua krooniseksi ja ohjata persoonalisuutta vihamieliseen suuntaan.
Jos rakastat edellä mainittuja makuja, ehkä kannattaisi hieman hillitä niiden nauttimista?
Lähde: Indy100
Kuvituskuva: Pixabay
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Kaikki Euroviisuista 2026
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – Yhteinen loma Italiassa?