
Uudessa oluessa viskin makua
Kotimaisten lageroluiden valikoima laajenee maaliskuussa mielenkiintoisella uutuudella. Karjala Maltin maussa ja tuoksussa tuntuu bourbon-viskin aromi. Runsaan maltainen maku vaatii malttia.
Karjala Maltti 4,5 % on lagerolut, jonka tasapainoisessa maussa ja tuoksussa tuntuvat maltaan pehmeys ja bourbonin aromi. Oluen väri on viskimäisen kullankeltainen.
– Suomalaiset kaipaavat olutvalikoimaan uusia makuelämyksiä. Karjala Maltti tarjoaa helposti lähestyttävän ja kiehtovan vaihtoehdon perinteisen kotimaisen lagerin ystäville, sillä bourbon-viskin aromi sopii suomalaisten makumieltymyksiin. Uutuusoluen nimi viittaa oluen maltaisuuteen ja vahvaan makuun, jonka nauttimiseen tarvitaan malttia, kertoo tuotepäällikkö Tiina Turkulainen.
Herkullinen lager-olut sopii erityisesti nautiskeluun. Runsaan maltainen olut maistuu myös ruuan kumppanina.
– Karjala Maltti sopii nautittavaksi erityisen hyvin esimerkiksi grillatun tai savustetun lihan ja leikkeleiden kera sekä kermaisten ja pippuristen pastojen kumppaniksi, suosittelee Hartwallin ruoka- ja juoma-asiantuntija Riikka Kallonen.
– Lisäksi bourbonin aromikas maku sopii erinomaisesti myös hedelmäisten – esimerkiksi ananasta, aprikoosia tai appelsiinia sisältävien – suolaisten tai makeiden leivoinnaisten kanssa nautittavaksi, Kallonen kertoo.
Uutuusolutta valmistetaan vain erikoiserä, joka on myynnissä maaliskuun puolivälistä 2014 alkaen 12 kuukauden ajan. Tuote myydään 0,568 litran pint-tölkeissä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut