Helteet vaihtuivat vuonna 2022 nopeasti syksyksi, kun ilmat viilenivät ja lehdet alkoivat puissa vaihtaa väriään eri oranssin ja keltaisen sävyihin. Ruskan aika on todella kaunista katsottavaa, varsinkin jos sattuu asumaan esimerkiksi Lapissa.

Monella kuitenkin iskee apaattinen ja masentunut olo viimeistään silloin, kun lehdet tippuvat puista, jolloin valkoinen lumi ole vielä kirkastuttamassa maisemaa. Miksi apaattiseen oloon eli niin sanottuun pimeyden aiheuttamaan syysmasennukseen ei siis varautuisi jo etukäteen?

1. Kirkasvalolamput päälle

Kirkasvalolamput ovat kasvattaneet suosiotaan ja monet kaivavat ne kaapeistaan jo alkusyksystä. Kun luonnonvalo on vähimmillään, vaikuttaa se merkittävästi monen suomalaisen mielialaan. Syysmasennusta voikin hoitaa kirkasvalolampulla, kunhan sitä käyttää oikein.

Ne lisäävät tutkitusti vireystilaa ja vähentävät kaamosmasennuksen oireita. Kirkasvalolamppuja myydään eri hintaluokissa ja tehokkaimmat ovat usean sadan euron luokkaa. Tarvittaessa Omalaina.fi voi olla hyvä vaihtoehto, jos säästöt eivät riitä tehokkaimpiin versioihin.

2. Ravintorikas ruoka

Pimeään vuodenaikaan liikunnan harrastaminen jää vähemmälle ja makeanhimo iskee. Onkin tärkeää huolehtia siitä, että saamme kaikki tarvittavat vitamiinit, suolat ja hivennäisaineet ruokavaliostamme.

Syö mahdollisimman puhdasta ruokaa, johon lisäät paljon kasviksia, tarpeeksi proteiinia sekä myös hyviä rasvoja. Voit korvata makean- tai pikkusuolaisen himon yllättäessä sokeripommit terveellisimmillä versioilla tai kokonaan eri vaihtoehdoilla.

Tarvittaessa varsinkin D-vitamiinia olisi hyvä syödä lisäksi ravintolisistä aloittamalla syömisen jo syksyllä. Myös marjat ovat loistava vitamiinin lähde ja niitä kannattaakin pakastaa jo kesällä talvea varten. Esimerkiksi mansikat, mustikat, tyrnit ja pihlajanmarjat ovat loistavia vitamiinien lähteitä.

3. Aloita uusi harrastus

Varsinkin liikunnallinen harrastus taistelee pimeimpäänkin vuodenaikaan apaattista oloa vastaan. Onko sinulla jokin unelmien harrastus, jota olet halunnut kokeilla jo vuosia, mutta et ole uskaltanut aloittaa tai saanut aloitusta aikaiseksi?

Kun aloitat harrastuksen syksyllä, on valoa vielä sen verran, että treeneihin tulee lähdettyä. Kun säännöllinen rytmi jatkuu, tulee harrastusta jatkettua myös läpi talven. Voit myös innostaa kaverin mukaan uuteen harrastukseen.

Myös erilaiset käsityöt tai esimerkiksi lautapelien pelaaminen tai erilaisten teelajikkeiden maistelu kaveriporukan kanssa voivat olla mukavia harrastuksia. Pidäthän vain huolen riittävästä valaistuksesta, jotta näet puuhata myös hämärässä kunnolla.

4. Puhu tuntemuksistasi

On hyvä oppia erottamaan masennuksen ja syysmasennuksen ero sekä tunnistamaan ne itsessään. Keskustele läheisille ja tarvittaessa ammattilaiselle jos tuntuu, että ajatusten kanssa ei jaksa yksin.

Välillä on hyvä hyväksyä omat heikkoudet, koska esimerkiksi on hyvin yksilöllistä, millä tavoin kroppamme reagoi syksyn pimeyteen. Ole itsellesi lempeä ja ota tarvittaessa esimerkiksi päiväunet tai pidä vapaapäivä treeneistä, jos kroppa tuntuu kankealle syysmasennuksen vuoksi.

Ei ole hyvä polttaa itseään loppuun ja välillä onkin todella tärkeää pysähtyä miettimään ja tunnistamaan, mistä mitkäkin tunteet johtuvat. Jos ne johtuvat pimeydestä, auttaa se jaksamaan pimeän ajanjakson yli ja näkemään valoa tunnelin päässä.

5. Voimaa musiikista

Tutkimusten mukaan musiikilla voi olla suuri vaikutus koettuun tunne-elämään ja sen haasteisiin. Pystymme pureskelemaan eri tunteita musiikin avulla. Lisäksi voimaannuttavista kappaleista saa tsemppausta ikäväänkin päivään. 

Jos sinulla on mahdollisuus, kuuntele pitkin päivää mieluisimpia kappaleitasi. Jos sinulla on ikävä tunne, käyvät jotkut tunteitaan läpi rypemällä niissä hetken aikaa esimerkiksi surullisen musiikin tahtiin. Iloisella musiikilla on puolestaan positiivinen vaikutus omaan mielialaan.

Musiikin avulla pystymme myös pakenemaan hetkeksi arjesta sellaiseen paikkaan, jossa haluamme olla. Kun mielemme myllertää liikaa kiireen ja hektisyyden keskellä, voi musiikki järjestää ajatuksia ja antaa rauhoittumishetken keskellä hälinää. Ota siis oma musiikkihetki osaksi arkirutiinejasi ja löydä iloa pimeyden keskelle.