Platinaa SingStar SuomiPop ja The Sims 3 -peleille
Supersuosittu SingStar-laulupelisarja sai 29. huhtikuuta jatkoa, kun SingStar SuomiPop julkaistiin ensin PlayStation 3:lle ja puolitoista kuukautta myöhemmin myös PlayStation 2:lle. SuomiPop on tälläkin hetkellä Suomen myydyin konsolipeli ja se on ollut julkaisustaan lähtien suosituimpien pelien listalla kärkisijoilla, viimeiset kahdeksan viikkoa yhtäjaksoisesti ykkösenä.
SingStar SuomiPop sisältää 30 suomipop-klassikkoa ja uusia listahittejä kotimaisilta huippuartisteilta Eppu Normaalista Happoradioon. Suomessa SingStar-levyjä on myyty noin 300 000 kappaletta ja SuomiPop rikkoi heti ensimmäisinä myyntiviikkoinaan platinalevyrajan 20.000 kpl PS2-versiollaan. PS3-versio on myynyt myös jo kultaa, yli 10.000 kpl. Viime vuonna ilmestynyt SuomiRock oli mahtava myyntimenestys, ja on ollut hienoa pystyä jälleen tarjoamaan suomalaisia biisejä laulettavaksi niin uudella SingStar SuomiPop -levyllä kuin SingStore-biisikaupassa. Myynneistä päätellen SuomiPop jatkaa SuomiRockin viitoittamalla tiellä ja SingStar-ilmiö vain kasvaa. SingStarista on tullut yksi maailman suosituimmista pelisarjoista, ja niin myös meillä Suomessa. Kuluttajien ohella myös artistit ja levy-yhtiöt ovat entistä innostuneempia laulupelistä ja lähteneet jälleen mielellään mukaan suomalaiseen SingStariin, PlayStationin kaupallinen johtaja Suman Rath riemuitsee.The Sims 3 -peli julkaistiin 4. kesäkuuta ja se on myynyt lyhyessä ajassa yli platinarajan, joka on Suomessa 20 000 kpl. Sims 3 -pelin suosio löi ihan ällikällä. Harva peli myy näin lyhyessä ajassa kymmeniä tuhansia kappaleita ja The Sims 3 myi platinaa keskellä pelialan hiljaisinta aikaa – kesällä. Suomi on todellakin Simi-pelaajien maa, Electronic Artsin markkinointivastaava Minna Lahti henkäisee. Sims-sarjan edellinen versio The Sims 2 julkaistiin vuonna 2004 ja sitä on myyty Suomessa vuosien varrella huikeat 110 000 kpl. The Sims 3 mullistaa pelaamiskokemuksen. Se vapauttaa pelaajat kodin kahleista ja kannustaa tutkimaan uusia alueita. Vain mielikuvitus on rajana, Lahti kuvailee. – Uskomme Sims 3 -pelin myyvän parissa vuodessa enemmän kuin edeltäjänsä, Lahti jatkaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!