Ilotyttö paljastaa: Mitä mieltä olet ulkonäöstäni?
Moi pilipetterit!
Olen ulkonäkötyöläinen. Kroppa on työvälineeni. Vaikka tiedänkin, että markkinoilla on kysyntää jos vaikka minkälaisille ilmestyksille, niin mä nyt olen aika nuori (25 kohta) ja tykkään pitää itsestäni huolta. Olen käynyt salilla jo pitkään treenaamassa varsinkin alakroppaa.
Olen saanut mielestäni hyviä tuloksia jalkoihin ja pyllyyn. Entisestä latasta on tullut kupera.
Mitä sinä, hyvä lukijani, olet mieltä siitä että naisella on vähän potkua jaloissa? Eli että pientä muskelintynkää löytyy?
Eräs asiakkaani tykkää, että pidän häntä pihtiotteessa jaloissa – siis jalat kaulan ympärillä. Sitten hän hoitaa omat hommansa käsin loppuun. Hän on kehunut maasta taivaaseen kroppaani, ja nimenomaan jalkojani.
Nyt voipi olla niin, että minut tunnistetaan helpommin, kun kerron tämän erityispiirteen itsestäni – eli että jalkalihaksia on. Mutta eipä tuo minua haittaa.
Jos haluat kertoa minulle mitä mieltä olet naisen alakropan voimakkuudesta, niin laita sähköpostia [email protected] Huomaathan että en todellakaan vastaa mihinkään sellaiseen, että mistä mut tavoittaa, enkä anna siihen myöskään vinkkejä. Hukkaat aikaasi jos sellaista postailet.
Eipä muuta kuin ihanaa kevättä kaikille, terveisin pallopyllyksi tähtäävä. PS. Käy alla olevassa törkeän halvassa verkkokaupassa seksiostoksilla. Halvemmalla ei enää seksivälineet lähde.
-n-
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin